Evertonin väliaikaisluotsi ei usko tilanteensa muuttuvan lähipäivinä: ”Me tarvitsemme maailman parhaan managerin”
Kuva: Getty Images
Evertonin väliaikaisvalmentaja Duncan Ferguson uskoo, että hän jatkaa tehtävässä vielä keskiviikkona, jolloin joukkue kohtaa Leicesterin liigacupissa.
Seuralegenda Ferguson, 47, on ollut Evertonin peräsimessä kahdessa edellisessä ottelussa ja kerännyt niistä yhteensä neljä pistettä. Toissa viikolla Chelsea kaatui 3-1 ja viime sunnuntaina Everton pelasi Manchester Unitedin kanssa 1-1-tasapelin. Ferguson ei hyvästä alustaan huolimatta halua Evertonin vakituiseksi manageriksi.
– Uskon, että olen [väliaikaisvalmentaja keskiviikkona], vastasi Ferguson BBC:n mukaan asiasta kysyttäessä.
– Siinä olisi uudelle kaverille iso paikka tulla puikkoihin ennen keskiviikkoa, mutta minun on puhuttava seurajohdon kanssa.
– Me tarvitsemme maailman parhaan managerin. Minulla ei ole tarvittavaa kokemusta. Minä kannatan täysin sitä, että hankimme huippumanagerin. Jos saan olla osa sitä (tulevaa valmennusryhmää), niin se on mahtava juttu.
Evertonin topparin Michael Keanen mukaan Ferguson on keskittynyt perusasioihin ja joukkueen mielentilaan.
– Hän on tuonut perusasiat takaisin. Me tiedämme muotomme todella hyvin, teemme kovaa töitä toistemme eteen, menemme lujaa tilanteisiin, ja viime peleissä se on toiminut.
– Hän on rauhallinen, mutta intohimoinen. Hänestä näkee, miten ylpeys virtaa hänen lävitse, ja se tarttuu myös meihin. Hänen puolestaan haluaa tapella. Jätkät rakastavat tätä juuri nyt, ja jatkukoon se pitkään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Crystal Palace -kärki odottaa lupaa siirrolle – tästä homma kiikastaa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa