Valioliigamanageri sanoo pelaavansa koko maailmaa vastaan: ”Käännyttävä sisään päin”

Bournemouth pelaa valioliigapaikkansa puolesta. Joukkue on sarjataulukossa jo putoamisviivan alapuolella, takanaan vain Norwich. Teemu Pukki ja kumppanit vaanivat Cherriesiä kolmen pinnan päässä pahnanpohjimmaisina. Samat kolme pistettä matkaa Bournemouthilla on sijaan 17., viimeiselle säilyjän paikalle.
Manageri Eddie Howe on siis melkoisten paineiden alla, ja myönsi viime viikolla joutuvansa miettimään myös omaa asemaansa. Nyt kuultujen lausuntojen perusteella lähtöä ei ole odotettavissa.
– Kaikkein kauimpana mielessäni on pelaaminen ensi kaudella Mestaruussarjassa. Kyse on nyt vain nykyhetkestä, siitä että alamme taas voittaa pelejä. Edellämme olevat joukkueet ovat hyvin lähellä.
Mainitsemassaan nykyhetkessä Howe uskoo olevansa joukkueineen yksin.
– Meidän on käännettävä kaikki energiamme ulkopuolista maailmaa vastaan, ja käännyttävä sisään päin. Meidän on käytettävä kaikkea sitä negatiivista energiaa tehdäksemme jotain positiivista, ja osoittaaksemme että pystymme taistelemalla vielä selviämään.
Oman aseman kyseenalaistamiseen ei valmentajan mukaan ole nyt yksinkertaisesti aikaa.
– On vain yksi tapa reagoida tilanteeseen, ja se on taisteleminen vastaan. Meidän pitää jatkaa sitä, ja osoittaa ihmisten ajatukset vääriksi. Tämä tilanne ei saa minua kyseenalaistamaan asemaani seurassa. Päinvastoin; se saa minut keskittymään rooliini.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen