Edinson Cavanin nimi on ollut jo pitkään siirtohuhuissa.

Cavania ollaan yhdistetty vahvasti muun muassa Barcelonaan, mutta helmikuussa 35 vuotta täyttävän hyökkääjän on määrä jäädä loppukaudeksi Manchester Unitediin.

Manchester Unitedin päävalmentaja Ralf Rangnick kertoi keskustelleensa hiljattain Cavanin kanssa, joka kertoi aikovansa jäädä seuraan.

– Sanoin hänelle, että jos se on minusta kiinni, jäisi hän tänne loppukaudeksi. Cavani tuli eilen toimistolleni ja puhuimme noin puolen tunnin ajan. Hän sanoi minulle jäävänsä ehdottomasti tänne. Hän haluaa jäädä loppukaudeksi Manchester Unitediin, Rangnick totesi.

Rangnick pitää Cavania esimerkillisenä ammattilaisena.

– Cavani on yksi pelaajista, joka kykenee kokemuksellaan, asenteellaan ja työmoraalillaan olemaan huippuesimerkki muille pelaajille.

Kokeneen hyökkääjän nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Cavani on jäänyt kuluvalla kaudella pienelle peliajalle ja hän on ollut lisäksi loukkaantuneena. Cavani on tehnyt tällä kaudella kaksi maalia Valioliigassa.

Lähde: Sport