Phil Foden ja Mason Greenwood saivat läksiäislahjat Islannin valtiolta – sakot kirpaissevat yleistä tunnelmaa vähemmän

Ulos Englannin A-maajoukkueesta ainakin Tanska-ottelun ajaksi heitetty kaksikko Phil Foden – Mason Greenwood sai rangaistuksen koronasäännösten rikkomisesta myös Islannin valtion taholta.
Nuorisoduo kutsui hotellitiloihin Reykjavikissa mitä ilmeisimmin paikallista seuraa, ja rikkoi näin räikeästi ensinnäkin maajoukkueen koronaprotokollaa. Manchester Cityä ja Manchester Unitedia päivätöikseen edustavat pelaajat eivät voi altistumisuhan vuoksi olla tekemisissä muun joukkueen kanssa, vaan matkustavat kotiin Englantiin, muun ryhmän suunnatessa Tanskaan.
Islannin poliisi vahvistaa Sky Sportsille, että Foden ja Greenwood saavat maksettavakseen 250 000 Islannin kruunun, eli reilun 1500 euron suuruisen sakon mieheen. Pelaajien on maksettava summat henkilökohtaisesti sen sijaan, että esimerkiksi FA kuittaisi ne. Julkinen nöyryytys ja mahdolliset jatkosanktiot jalkapallon piirissä tuntunevat tällä tasolla pikkurahoiksi laskettavia sakkoja reippaasti raskaammin.
Englannin luotsi Gareth Southgate kommentoi rikkomusta medialle.
– Tapaus on vakava, ja olemme reagoineet siihen vaadittavalla tavalla niin nopeasti kuin mahdollista. Pelaajat ovat toimineet lapsellisesti. Koko maailma joutuu elämään tämän pandemian kanssa, ja kaikkiin ikäryhmiin kuuluvilla on vastuu toisten ihmisten turvallisuudesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin