Erikoinen tilanne: Englannin ei kannata voittaa Tshekkiä – lohkon kakkossija toisi helpomman vastustajan jatkopeleihin

EM-kisojen alkulohkovaihe lähenee loppuaan. Tänään tiistaina päätökseen pelataan D-lohko, jossa on nähty turnauksen aikana vähiten maaleja.
D-lohkon kärkipaikkaa ennen lohkon päätösotteluita pitää hallussaan Tshekki, joka on paremman maalieron turvin Englannin edellä. Maat kohtaavat tänä iltana Wembleyllä ja ratkaisevat keskenään lohkovoiton.
Englannin on pakko voittaa ottelu, mikäli se mielii lohkonsa voittaa. Tshekille puolestaan riittää tasapelikin lohkovoittoon. Eri asia on, kannattaako lohkovoittoa edes tavoitella.
[readmore from=Englanti]
D-lohkon voittaja nimittäin kohtaa neljännesvälierissä ”kuolemanlohkoksi” nimetyn F-lohkon kakkoseksi sijoittuneen maan. Vastustaja olisi tällöin erittäin suurella todennäköisyydellä joko Ranska, Saksa tai Portugali. Unkari voi vielä periaatteessa sijoittua lohkon kakkossijalle, mutta se vaatii melkoisen ihmeen.
D-lohkon kakkonen saa puolestaan vastaansa E-lohkon kakkosen, eli Ruotsin, Slovakian, Espanjan tai Puolan. Espanja olisi toki erittäin kova vastus, mutta se on aloittanut kisat nihkeästi. Kaikkia muita maita vastaan Englanti olisi suuri ennakkosuosikki.
Yksi hyöty lohkovoitosta kuitenkin olisi. Englanti saisi nimittäin pelata myös neljännesvälieräottelunsa kotikentällään Wembleyllä. Mikäli Englanti sijoittuu kakkoseksi, joutuu se matkustamaan Tanskaan. D- ja F-lohkon kakkoset kohtaavat toisensa Kööpenhaminan Parkenilla.
LUE MYÖS: Yrittääkö Englanti välttää tahallaan lohkovoiton? Näin vastaa Raheem Sterling
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”