Mieletön murskavoitto! Englanti marssi EM-kisojen välieriin – historiallinen putki käynnissä

Englanti eteni EM-kisojen välieriin, kun se kaatoi Ukrainan peräti 4–0-lukemin lauantai-illan puolivälieräottelussa Roomassa. Englanti kohtaa välierissä Tanskan, joka päihitti aiemmin tänään Tshekin luvuin 2–1.
Englanti teki Ukrainaa vastaan yhtä monta maalia kuin kaikissa aiemmissa otteluissa yhteensä. Se piti upean nollapeliputkensa myös elossa. Englanti on EM-kisahistorian ensimmäinen joukkue, joka ei ole päästänyt viidessä ensimmäisessä ottelussaan yhtäkään maalia.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
England 1-0 Croatia
England 0-0 Scotland
England 1-0 Czech Republic
England 2-0 Germany
England 4-0 Ukraine
Englanti otti ottelun heti komentoonsa ja siirtyi aikaiseen johtoon.
Raheem Sterling leikkasi vasemmalta laidalta keskelle, huomasi Harry Kanen juoksun linjan taakse ja pelasi Tottenham-hyökkääjän läpi. Kane liukui ahneesti palloon ja tuikkasi sen kenkänsä kärjellä maaliverkon perukoille. 1–0.
Maali oli Kanen toinen näissä EM-kisoissa. Hänestä tuli samalla ensimmäinen pelaaja Englannin maajoukkuehistoriassa, joka on onnistunut maalinteossa kahdessa peräkkäisessä EM-kisojen pudotuspelissä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Another record for the Tottenham striker.
Puolen tunnin kohdalla Englannin pallonhallinta tuotti seuraavan hyvän maalipaikan. Declan Rice pääsi pommittamaan rangaistusalueen ulkopuolelta, mutta voimakas hevosenpotku meni liian lähelle maalivahtia.
Viisi minuuttia ennen puoliaikavihellystä Luke Shaw loi vielä yhden maalipaikan tulevalle seuratoverilleen Jadon Sancholle, jonka kääntölaukaus suuntautui kuitenkin päin maalivahtia. Tämän jälkeen myös avustavan lippu nousi pystyyn.
Ukraina onnistui murtautumaan muutaman kerran Englannin boksiin avausjakson aikana, mutta viimeiset ratkaisut eivät tulosta tuottaneet. Jordan Pickford sai olla maalillaan melko rauhassa.
Englanti sai toisellekin puoliajalle ilmiömäisen alun, kun Harry Maguire puski pallon maaliin vain minuutti pelin jatkumisen jälkeen. Kane voitti joukkueelleen vapaapotkun vasemmalta laidalta, josta Shaw löysi seuratoverinsa erinomaisella keskityksellä kohti maalin takatolppaa. 2–0.
Englanti otti kaiken hyödyn hurmiostaan irti ja jatkoi hyökkäämistä. Kun ottelua oli takana 49 minuuttia, johtivat valkopaidat peliä jo kolmella maalilla. Shaw keskitti pallon vasemmalta maalin eteen, josta Kane puski sen taitavasti sisään. 3–0.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Tunnin pelin kohdalla Kane kävi jo lähellä hattutemppua, mutta George Buschan torjui voimakkaan kaukolaukauksen kulmapotkuksi. Erikoistilanteen ansiosta verkko kuitenkin helähti neljättä kertaa.
Hetkeä aiemmin kentälle hypännyt Jordan Henderson jäi boksissa merkkaamatta, minkä ansiosta hän pääsi puskemaan Mason Mountin antaman kulmapotkun maaliverkon perukoille. Maali oli Liverpool-kipparin ensimmäinen A-maajoukkuepaidassa. 4–0.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Ukrainalaisten leuat eivät Englannin tyrmäävästä hyökkäyspelaamisesta huolimatta painuneet rintaan ja kavennusmaalia haettiin sinnikkäästi loppuminuuteille saakka.
Gareth Southgaten tiivis alakerta oli kuitenkin vain liian vaikea ohitettava, eikä enempää täysosumia Roomassa nähty.
Englanti – joka ei ole päästänyt kisoissa vielä yhtäkään maalia – voitti ottelun tyrmäävästi 4–0 ja eteni ansaitusti neljän parhaan joukkoon.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isak avasi sanaisen arkkunsa
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Bournemouth hankkimassa Bayer Leverkusenin laitahyökkääjän 30 miljoonalla eurolla
- Newcastle kiinnostunut norjalaishyökkääjästä
- Athletic: Galatasaray kiinnostunut Manchester Cityn topparista
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Athletic: Nicolas Jackson valmis jättämään Chelsean
- Athletic: Arsenal antoi palkankorotuksen laitahyökkääjälleen
- Liverpool myi Skotlannin maajoukkuepelaajan toiseen valioliigaseuraan