Eric Dier otti kantaa kohua nostattaneeseen tilanteeseen: ”Se on massiivinen ongelma”

Tottenhamin Eric Dier oli epäonnen soturi viikonloppuna, kun joukkue jäi 1-1 tasapeliin Newcastlen kanssa. Kamppailun lisäajalla pallo osui Dierin käteen, josta seuranneesta rangaistuspotkusta Newcastle tasoitti ottelun. Pilkku vihellettiin VAR-tarkastuksen jälkeen.
Kyseinen tilanne, ja muutama muukin käsivirhe, ovat olleet iso puheenaihe viime päivien ajan. Muun muassa Newcastlen manageri Steve Bruce, Liverpoolin käskijä Jürgen Klopp sekä Manchester Unitedin päävalmentaja Ole Gunnar Solskjær ovat olleet Dierin puolella.
Lisäksi myös Crystal Palacen manageri Roy Hodgson kävi todella kuumana lauantaina joukkueensa ottelun jälkeen, kun Everton sai rangaistuspotkun lontoolaisseuraa vastaan käsivirheen seurauksena.
Kohua nostattaneessa tilanteessa pallo osuu Dierin käteen, mutta ei missään nimessä tahallisesti. Hidastusten perusteella voidaan myös todeta, että Newcastlen hyökkääjä Andy Carroll antaa englantilaiselle hieman vauhtia selkäpuolelta.
– Kaikki ovat samaa mieltä. Jonkin täytyy muuttua [viitaten käsivirhesääntöön]. Ihmiset eivät myöskään puhu siitä, että minua työnnettiin selästä ennen kuin pallo osuu käteeni. Sen takia käteni nousee ylös. Se on luonnollinen reaktio. En tiedä, mitä muuta olisin voinut tehdä, Dier totesi Football Focusille.
– On mahdotonta hypätä ilman käsiä. Et voi puolustaa ilman käsiä, jotka pitävät tasapainon. Se [viitaten sääntöihin] on massiivinen ongelma. Eikä vain minun tapauksessa. Niitä oli monia viime viikonloppuna, Dier päätti.
Lähde: BBC
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”