Hurjalla tavalla Bundesliigassa aloittanut Erling Braut Håland tyrmää huhut ahneudestaan – kiistää vaatineensa jättiliksaa Man Unitedilta
Kuva: Getty Images
Norjalainen sensaatiohyökkääjä Erling Braut Håland on tehnyt Saksan Bundesliigassa fantastista jälkeä. 19-vuotias on osunut jo kahdeksasti maalipuiden väliin vain 270 minuutissa viiden ottelun aikana ja todistanut Borussia Dortmundin kannattajille olleensa erinomainen hankinta.
Håland siirtyi tammikuun siirtoikkunassa Dortmundiin Itävallan liigajoukkue Red Bull Salzburgista. Hänen erinomaisuutensa uudessa ympäristössä on sirotellut entistä enemmän suolaa niiden seurojen haavoihin, jotka jäivät rannalle ruikuttamaan Hålandin päätyessä Dortmundiin.
Yksi Hålandin kuumeisesti riveihinsä halunnut seura oli valioliigajätti Manchester United. Tammikuussa Hålandin kerrottiin hylänneen Unitedin sopimustarjouksen siksi, etteivät seura ja pelaaja päässeeet sopuun diilin henkilökohtaisista ehdoista. Hålandin väitittiin vaatineen niin suurta palkkaa, ettei United suostunut ehtoihin.
Nyt nuorukainen sanoo, ettei väite pidä paikkaansa.
Unitedin nykyinen manageri Ole Gunnar Solskjær oli Hålandille tuttu mies, sillä norjalaisluotsi koutsasi nuorta kärkeä vuonomaassa Moldessa.
– Ole on ollut hyvin tärkeä minulle miettien sitä, missä olen tänään, Håland sanoi Viasportin haastattelussa jatkaen:
– Mutta tulimme siihen tulokseen, että Dortmund on oikea vaihtoehto minulle.
Håland alleviivasi, ettei siirto Unitediin kariutunut hänen ahneuteensa. Virheelliset tiedot ja niiden leviäminen uutisiin harmittavat häntä.
– Se on tavallaan koomista, jos saisin sellaisen maineen. Kaikki läheiseni tietävät, etten ole sellainen ihminen.
Håland korosti yhä agenttinsa Mino Raiolan roolia siirrossa.
– Hän on maailman paras siinä mitä tekee, niin yksinkertaista se on. Hän on paras agentti.
– Hän saa paljon negatiivisuutta luultavasti siksi, että hän tekee niin hienoa työtä niille joille työskentelee. Hän on auttanut paljon ja hänen kaltainen kaveri kannattaa olla maisemissa, Håland kiitteli.
Raiola tunnetaan jalkapallopiireissä agenttina, joka töksäyttelee lehdistölle milloin mitäkin. Tänä syksynä superagentti räväytti sanomalla, että United onnistuisi pilaamaan toiminnallaan jopa Pelén, Diego Maradonan ja Paulo Maldinin kaltaisten pelaajalegendojen urat.
Puheillaan Raiola viittasi asiakkaansa Paul Pogban tilanteeseen. Ranskalaistähden on uskottu haluavan vaihtaa maisemaa kesästä saakka, mutta siirto ei onnistunut silloin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta