Sky Sports: Superliigan perustajajäsenet eivät enää peräänny – sitoutuneet 23 vuodeksi!
Sky Sportsin tuoreiden tietojen mukaan Euroopan Superliigan perustajajäsenet ovat sitoutuneet viime yönä Suomen aikaa julkistettuihin suunnitelmiin tosissaan.
Toimittaja Kaveh Solhekol kertoi maanantai-iltapäivällä, että seurat, joihin englantilaisista siis kuuluvat Manchester United, Manchester City, Liverpool, Chelsea, Tottenham ja Arsenal, ovat allekirjoittaneet sopimuksen sitoutumisesta uuteen liigaan jopa 23 vuoden ajaksi.
Hankkeen kanssa ollaan siis liikenteessä hyvin vakavalla mielelle. Sohelkol lisää, että myös laki on karkulaisten puolella.
– Seurat ovat saaneet lainopillisia neuvoja, joiden mukaan niiden pyrkimyksiä ei voida estää. Euroopan Unionin ja Britannian kilpailusäädökset eivät salli uuden liigan suunnitelmien kieltämistä.
Valtaisan vastustusmyrskyn saaneet, suunnitelman puuhatahot pyrkivät nyt kaikkien taloudellisten resurssiensa voimin spinnaamaan tarinaa, jossa Superliiga näyttäytyisi positiivisemmassa valossa. Perustajatahot ovat tässä tarkoituksessa kertoneet muun muassa, että kahdeksan prosenttia sarjan tuloista tultaisiin käyttämään ”jalkapallopyramidin alempien tasojen” hyväksi. Tämä summa on kertomuksen mukaan suurempi, kuin UEFA:n tällä hetkellä jakama.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan