Liverpool vei Merseysiden derbyn – Alan Shearer tylynä: ”Se oli häpeällistä Evertonin kannalta”

Valioliigan kaikkien aikojen paras maalintekijä Alan Shearer lyttää Evertonin esityksen FA Cupin paikallistaistossa Liverpoolia vastaan.
Liverpool voitti kolmannen kierroksen kamppailun kotonaan 1–0, vaikka pelasi lähestulkoon B-joukkueellaan Evertonin ykkösmiehistöä vastaan. Curtis Jones viimeisteli ratkaisumaalin 71. minuutilla.
– He näyttivät pelokkailta, he näyttivät jähmettyneiltä. Kukaan ei ollut valmis panemaan jalkaa pallolle ja ottamaan hallintaan Liverpoolin joukkueen nuorukaisia, jotka dominoivat Evertonia toisella puoliajalla. Se oli häpeällistä Evertonin kannalta, BBC:n asiantuntijana toimiva Shearer kommentoi.
Hänen mukaansa ainoa positiivinen puoli voi olla se, että uusi manageri Carlo Ancelotti saattoi vakuuttua siitä, keistä kannattaa hankkiutua eroon.
– Siitä ei ollut epäilystäkään, että kaikki vie häneltä aikaa, mutta hän oppi tänään paljon pelaajistaan. Hänellä on päätöksiä tehtävänä pelaajien hankkimisen suhteen, ellei niitä ole jo tehty.
– Jotkut hänen pelaajistaan auttoivat tänään päätöksenteossa. Hyvä asia on se, että hänellä on nimeä ja kokemusta, joten hän pystyy houkuttelemaan parempia pelaajia.
Lähde: Mirror
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin