Onko Evertonin nousu Valioliigassa pelkkää hämäystä? Pyhänä edessä todellinen testi Emiratesilla
Image: Getty Images
Everton ei ole hävinnyt Valioliigassa ottelua lähes kahteen kuukauteen, viidestä viimeisestä pelistä on plakkarissa kolme voittoa ja kaksi tasapeliä. Niin sanottu menestysputki on toki tullut sitä alempana sijaitsevien seurojen kustannuksella, joten täysin yksiselitteistä kuvaa häviötön kausi ei anna.
Heikosti ei ole mennyt Evertonin sunnuntain vastustajalla Arsenalillakaan. Tasapelit ovat rasittaneet joukkuetta, mutta yhtään tappiota se ei ole missään kilpailuissa vielä vuoden 2020 aikana kokenut.
– Molemmilla näyttää menevän huomattavasti paremmin managerien vaihdon jälkeen. Everton pelaa vähintäänkin sillä tasolla millä sen pitääkin ja Arsenal on parantanut peli peliltä talven aikana, Viasatin selostaja Ville Kuusinen kertoo Valioliiga.comille.
Arsenal haki voiton Olympiakosista torstaina Eurooppa-liigassa. Kuusinen heittää pienen epäilyksen isäntien niskaan rasitusta ajatellen.
– Arsenalilla saattaa painaa torstainen reissu, mutta sen verran Mikel Arteta on muuttanut toimintatapoja seurassa, että joukkue ei matkusta heti takaisin Lontooseen pelin jälkeen, vaan yöpyy paikan päällä. Arteta on kertonut, että tämän toivotaan nopeuttavan palautumista. No, sunnuntaina nähdään, kuinka se toimii, Kuusinen pohtii.
– On myös mielenkiintoista nähdä, muuttuuko keskikentän kolmikko Ceballos–Xhaka–Özil. Mesut Özilin perheeseen odotetaan jälkikasvua, joten ainakin jonkin verran epävarmuutta Arsenalin keskikentän muodostamisessa on. Özilhän ei Ateenaan matkustanut, Kuusinen tietää.
– Hemmetin kiinnostava ja hyvä peli luvassa. Molemmat tappelevat edelleen eurosijoituksista. Oliskohan siis tasapelin paikka, Kuusinen arvuuttelee.
Arsenal-Everton näkyy sunnuntaina 23.2. klo 18.25 alkaen Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa.
LUE MYÖS:
- Florian Wirtz vaikuttaa keksineen keinot, joilla tehdä tulosta Valioliigassa
- Viiden maalin trilleri! Erling Haaland osui kahdesti ja johdatti Manchester Cityn voittoon
- Chelsean Emiliano Martínez loukkaantui vakavasti – kannettiin paareilla pois
- Harvinainen ulostulo: Manchester Unitedin vastustaja asettui Michael Carrickin tueksi
- Everton menossa myyntiin – miten käy David Moyesin?
- Nyt tuli lohduton tieto Chelsean kapteenista
- Jamie Vardyn huimalle putkelle jatkoa
- Mikel Arteta joutui vastailemaan kysymyksiin Arsenalin joukkopotkuista
- Man United kohtaa Leedsin – tämä tilasto ei lupaa Michael Carrickin ryhmälle hyvää
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat
- Mikel Arteta joutui vastailemaan kysymyksiin Arsenalin joukkopotkuista
- Jamie Vardyn huimalle putkelle jatkoa
- Arsenalin kulmapotkumaalit vähentyneet – Mikel Artetalta suorat sanat
- Athletic: Teemu Pukin entinen luotsi saamassa palkinnon työstään Valioliigassa
- Telegraph: Valioliigaseuran pukukopissa kytee kapina
- Man United kohtaa Leedsin – tämä tilasto ei lupaa Michael Carrickin ryhmälle hyvää
- Sunderland teki historiaa 53 vuoden odotuksen jälkeen
- Michael Carrick otti nyt kantaa Lisandro Martínezin kohuun
- Fantasy Premier League: GW7 – kannattaako näitä Brightonin pelaajia hankkia?
- Nyt tuli lohduton tieto Chelsean kapteenista