Agentti vahvisti: Tottenham havittelee puolensadan miljoonan miestä
Kuva: Getty Images
24-vuotias Franck Kessié oli päättyneellä kaudella kuumassa vireessä. Serie A:ssa toiseksi sijoittunut AC Milan sai häneltä 13 maalia 37 otteluun. Kauden viimeisessä ja ratkaisevassa ottelussa Atalantaa vastaan Kessié sai pallon kaksi kertaa maaliviivan paremmalle puolelle, molemmilla kerroilla rangaistuspisteeltä.
Numeroita muutenkin selittää pitkälti se, että Milanille tuomittiin kauden mittaan ennätyksellinen määrä pilkkuja. Zlatan Ibrahimovićin, 39, mokattua muutaman, sai Kessié rauhassa kunnostautua niissä. Mutta 13 maalia on aina 13 maalia.
Kessién agentti Massimo Brambati väittääkin nyt julkisesti, että ainakin Tottenham piirittää hänen asiakastaan. Norsunluurannikkolaisen sopimus umpeutuu ensi kesänä.
– Nykyaikana sopimuksen päättyminen seuraavana vuonna on vaarallista. Etenkin kun kyse on tärkeästä, yhdestä Milanin vahvimmista pelaajista. Tässä on tehty perustavanlaatuinen virhe, sanoi Brambati TMW Radiolle.
[readmore from=Tottenham]
– Tiedän, että Internazionalen lisäksi kaksi valioliigajoukkuetta on hänen perässään, yksi niistä on Tottenham.
Kansainvälisen urheilun tutkimuskeskuksen CIES:n arvion mukaan Kessién markkina-arvo on 30–40 miljoonaa euroa. Transfermarkt-sivuston vapaaehtoisten mielestä noin alhainen summa ei riitä. Heillä Kessién arvo on 55 miljoonaa euroa.
Toki CIES:n laskemaa hintaa pudottaa juuri sopimuksen lyhyys.
Pelityyliltään Kessié on box-to-box-pelaaja. Hänen erikoisominaisuuksiinsa kuuluu peliäly ja juoksuvoima. Toisinaan voimankäyttö voi tosin ryöpsähtää yli; paljon ei vaadita siihen, että vastustajat pystyvät pakottamaan hänet rikkeisiin.
Muokattu 30.6. klo 18.03: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Agentti vahvisti: Tottenham kärkkyy puolensadan miljoonan miestä”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- The Athletic: Taas uusi seura supertähden perässä
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Alexander Isakin vammasta lisätietoja – valmentajat erimielisiä
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk