© Kuva: Getty Images

Fulham – kausiennakko 2018/19: Silmiä hivelevä pelityyli vangitsee katseita ja tuottaa tulosta

Voita 2 hengen matka Mestarien liigaan!

• Pääpalkinto: 2 hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin
• Lisäpalkinto: viikoittain arvotaan 50€ lahjakortti Alkoon

Viime kausi

Fulham sijoittui viime kaudella Mestaruussarjassa kolmanneksi. Joukkueen alkukausi oli todella vaikea, sillä se voitti 17 ensimmäisestä sarjaottelustaan vain neljä. Kaikki muuttui kuitenkin marraskuun lopussa, kun joukkue sai pelinsä raiteilleen.

Kun peli lähti kulkemaan, alkoi näyttää siltä, ettei joukkueelle löydy pysäyttäjää. Joulukuun lopussa alkanut tappiottomien sarjaotteluiden putki venyi lopulta 23 ottelun mittaiseksi ja noista peräti 18 oli voittoja.

Fulham oli kuronut kiinni valtavan eron, mikä kärkipään seuroihin oli alkukaudesta syntynyt ja loppusesongista sillä oli jopa mahdollisuus nousta Cardiffin ohi toiseksi. Sijoitus olisi taannut suoran nousun Valioliigaan, mutta viimeisen kierroksen Birmingham-tappion myötä joukkue päätyi kolmannelle sijalle ja nousukarsintoihin.

Nousukarsinnoissa Fulham pudotti ensin Derbyn kaksiosaisessa kamppailussa yhteismaalein 2-1. Tämän jälkeen edessä oli nousufinaali Wembleyllä ja siinä kaatui Aston Villa 1-0-lukemin. Joukkue osoitti tuolloin luonnetta, sillä viimeiset reilut 20 minuuttia plus lisäajan se puolusti johtoaan yhden miehen vajaalla Dennis Odoin punaisen kortin seurauksena.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Kuva: Getty Images

David Button (Brighton)
Maalivahti, 29 vuotta

Button seurasi valioliigaotteluita kasvattajaseuransa Tottenhamin vaihtopenkillä jo kaudella 2009-2010, mutta kentän puolella häntä ei ole pääsarjassa vielä nähty. 23. ikävuoteensa mennessä Button oli pelannut jo 12 eri seurassa, mutta vihdoin Brentfordissa oli tarjolla ykkösvahdin status vuosiksi 2013-2016. Sieltä matka jatkui Fulhamiin, jossa avauskaudella Button oli selkeä valinta ykkösvahdiksi. Viime kaudella Button menetti paikkansa Marcus Bettinellille, mutta pelasi siitä huolimatta 20 sarjaottelua. Brightonissakin alustavasti selkeä kakkosvahti.

Kuva: Getty Images

Ryan Fredericks (West Ham)
Oikea laitapuolustaja, 25 vuotta

Toisen Spurs-kasvatin Fredericksin menetys on Fulhamille kova pala, ja varsinkin siksi, ettei miehestä saatu minkäänlaista siirtokorvausta. Fredericks pelasi viime kaudella kahta vaille kaikisa Fulhamin sarjapeleissä ja otteet olivat niin vakuuttavia, että hänet valittiin kauden päätteeksi Mestaruussarjan kauden tähdistöjoukkueeseen.

Kuva: Getty Images

George Williams (Forest Green)
Hyökkäävä keskikenttä, 22 vuotta

Walesin A-maajoukkueessa seitsemän ottelua pelannut Williams liittyi Fulhamin akatemiaan 16-vuotiaana vuonna 2012. Sarjapelejä edustusjoukkueessa kertyi Williamsin vyölle kuuden vuoden aikana vain 15, ja viime kauden hän vietti lainalla skotlantilaisessa St. Johnstonessa. Nyt Williams vaihtaa ilmaissiirrolla Kakkosliigan hipsteriseura Forest Greeniin.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Kuva: Getty Images

Fabri (Besiktas)
Maalivahti, 30 vuotta

Kokenut espanjalaisvahti siirtyy Lontooseen Besiktasista, jossa toimi kahden kauden ajan ehdottomana ykkösvahtina ja pääsi pelaamaan koko joukon myös huipputasokkaita Mestarien liigan otteluita. Yhteistä historiaa Fulhamin maalivahtivalmentajan kanssa Deportivo La Coruñasta. Hyvät saumat napata ykkösvahdin ruutu itselleen myös Mökkiläisissä.

Kuva: Getty Images

Alfie Mawson (Swansea)
Keskuspuolustaja, 24 vuotta

Fulhamin kesän päähankintoja. Debytoi Valioliigassa vasta lokakuussa 2016, mutta osoitti nopeasti kuuluvansa pääsarjatasolle. Teki jo avauskaudelleen topparille komeat neljä maalia. 188-senttinen Mawson pelasi viime kaudella kaikissa Swansean otteluissa ja murtautui kevätkauden aikana jopa Englannin MM-joukkuespekulaatioihin. Erittäin potentiaalinen ison rahan hankinta.

Maxime Le Marchand (Nice)
Keskuspuolustaja, 28 vuotta

Sekä topparina että vasempana laitapakkina pelaamaan kykenevä ranskalainen on ollut jonkinlainen myöhäisherännäinen. Le Marchand nousi Ranskan pääsarjatasolle Ligue 1:een vasta 25-vuotiaana, mutta oli viime kaudella Nicen puolustuksen avainpelaajia.

Kuva: Getty Images

Jean Seri (Nice)
Keskikentän keskusta, 27 vuotta

Pienikokoisen Norsunluurannikon maajoukkuemiehen siirto Fulhamiin oli yksi siirtokesän paukuista. Vielä vuosi sitten Seriä vietiin lähes varmasti Barcelonaan, ja Valioliigasta kiinnostuneita oli Arsenalia ja Chelseaa myöten. Nyt kuitenkin Fulham latoi tiskiin 30 miljoonaa euroa, ja lunasti miehen itselleen.

Seri on juuri sellaisen pelaajan arkkityyppi, jollaisia lähes kaikki suurseurat tällä hetkellä etsivät. Peliälykäs pallorosvo, joka on toimiva linkki puolustuslinjan ja hyökkäyksen välillä, ja osaa pelata palloa nopeasti eteenpäin. Toisin sanoen N’Golo Kantén tai Fernandinhon muotista valettu syöttötaitoinen keskikentän dynamo.

Kun hänet valittiin kaudella 2016-2017 Ligue 1:n tähdistöön Serin tehtyä kauden aikana seitsemän maalia ja seitsemän maalisyöttöä ja dominoituaan puolustussuunnan tilastoja, muun muassa Barcan kiinnostus heräsi. Siirto kuitenkin kaatui, kun Nice halusi rahastaa jo sovittua suurempaa siirtosummaa – ja Seri ilmaisi julkisesti suuren pettymyksensä oman seuransa johtoon.

Viime kausi oli vaisumpi sekä Niceltä että Seriltä, ja siksi suurseurojen kiinnostus oli nyt laantunut. Potentiaalinsa hän on kuitenkin jo todistanut, ja onkin hyvin mahdollista, että Seriä pidetään keväällä yhtenä tämän kauden parhaista hankinnoista.

Kuva: Getty Images

André Schürrle (Borussia Dortmund)
Vasen laitahyökkääjä, 27 vuotta

Neljä vuotta sitten Saksan maailmanmestaruuden ratkaisseen maalin alustanut Schürrle palaa nyt Valioliigaan, jossa hän pelasi jo vuosina 2013-2015 puolentoista kauden, tuolloin Chelseassa. Ura ollut hieman laskujohteinen, sillä tehokkaimmat vuodet vuosikymmenen alusta Mainzista ja Leverkusenista. Dortmundissa rooli ja esitykset jäivät hieman vaisuiksi, ja päästettiin siksi kahden kauden pituiselle lainalle. Toki loukkaantumisetkin kiusanneet. Vauhti ja potkutekniikka riittävät Valioliigaan.

Kuva: Getty Images

Aleksandar Mitrovic (Newcastle)
Keskushyökkääjä, 23 vuotta

Serbian MM-joukkueen ykköskärjen pysyvä sopimus Fulhamiin oli kuin suoraan fanien päiväunista. Hurmasi joukkueen paidassa jo keväällä pelattuaan Mestaruussarjassa puolen vuoden lainalla. Mitrovic oli eittämättä nousun avainpelaajia tehtyään 17 sarjapelissä 12 maalia. Jo teini-ikäisenä tähteyteen noussut Mitrovic valittiin sekä maaliskuun että huhtikuun kuukauden pelaajaksi. Tulisieluinen pelaaja, jonka punaiset kortit eivät yllättäisi.

Katso Fulhamin kaikki kesän siirrot tästä.

Tiesitkö: Fulhamin maskotti Billy the Badger sai punaisen kortin valioliigaottelussa Aston Villaa vastaan vuonna 2008

Valmennus

Kuva: Getty Images

Fulhamin valmentajana toimii 49-vuotias Slaviša Jokanović. Entinen Jugoslavian maajoukkuepelaaja on toiminut seurassa vuodesta 2015 alkaen ja on saanut todella paljon positiivista palautetta – ja syystäkin. Ensimmäisellä kaudellaan Fulham vältti putoamisen niukasti, seuraavalla kaudella joukkue olikin jo kuudes ja sitten edessä oli nousu Valioliigaan.

Jokanovićin pelityylin avainsanoja ovat lyhytsyöttöpeli ja pallonhallinta. Ensimmäisenä asiana seurassa hän halusikin omistaja Shahid Khanin laittavan harjoituskentät parempaan kuntoon. Vanhat alustat eivät nimittäin olleet tarpeeksi laadukkaita valmentajan toivoman pelityylin harjoitteluun, jossa pallon tulisi pysyä paljon nurmen pinnassa.

Joukkueen pelillinen ilme on siis muuttunut viime vuosina radikaalisti, mutta nyt se on jo omaksunut uuden pelitavan. Parhaimmillaan Fulham pelaa silmiä hivelevää jalkapalloa. Oleellista on, että sen pallonhallinta johtaa todella usein myös maalintekopaikoille, joten kyse ei ole näennäishallinnasta.

On todennäköistä, että Jokanović pyrkii pärjäämään tällä samalla reseptillä myös Valioliigassa, vaikka yhtä helppoa pelivälineen kontrollointi ei tule olemaan kuin sarjaporrasta alempana.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on erittäin laadukas valmentaja, jolla on alalla todella valoisa tulevaisuus. Jokanovićin nimi yhdistettiin viime kaudella muun muassa Fulhamin paikallisvastustaja Chelseaan ja on helppo ennustaa, että häntä tullaan tulevaisuudessa viemään muihinkin suurseuroihin.

Tärkein pelaaja – Ryan Sessegnon

Kuva: Getty Images

Mietimme pitkään, onko juuri 18 vuotta täyttäneen superlupauksen Ryan Sessegnonin nostaminen joukkueensa tärkeimmäksi pelaajaksi hieman liioittelua. Tulimme lopputulokseen, että ei. Valittiinhan hänet viime kaudella koko Mestaruussarjan parhaaksi pelaajaksi.

Iästään huolimatta nuorukainen on äärettömän tärkeä palanen Fulhamin pelaamisessa. Sessegnon pystyy monipuolisuutensa ansiosta pelaamaan vasemmalla laidalla missä tahansa roolissa. Useimmiten hänet nähtiin viime kaudella vasempana laitahyökkääjänä, mutta myös puolustajan tontilla kerääntyi 19 ottelua.

Nuoreksi pelaajaksi Sessegnonin peruspelaaminen on erittäin hyvällä tasolla. Peliälyä löytyy, syötöt ovat laadukkaita ja helppoja virheitä ei juurikaan nähdä. Peruspelaamisen lisäksi Sessegnon tuo Fulhamin pelaamiseen myös yllätyksellisyyttä ja tehoja. Tällaiset pelaajat ovat pallonhallintaan perustuvassa pelaamisessa erittäin tärkeitä – varsinkin hyvin organisoituja puolustuksia vastaan, joiden muoto pysyy tiiviinä, vaikka pallo liikkuukin vauhdilla pelaajalta toiselle.

Vaikka Sessegnon pelasi lähes puolet viime kaudesta puolustajana – toki paljon nousevana sellaisena – oli hän joukkueensa paras maalintekijä 16 sarjaosumalla. Maalisyöttöjäkin kertyi kahdeksan kappaletta.

Arvio

Sija: 16

Uskomme, että Fulham tulee säilyttämään sarjapaikkansa ilman suuria ongelmia. Joukkueella on hyvä avauskokoonpano, mutta pitkän kauden aikana materiaalin kapeus saattaa aiheuttaa ongelmia, sillä on selvää, ettei ihanneavausta saa jalkeille jokaiseen otteluun. Myös joukkueen alakerran kestävyys on pienoinen kysymysmerkki ennen kauden alkua.

Joukkue tulee varmasti keräämään uusia faneja pelityylillään, mutta vielä ensimmäisellä kaudella rahkeet tuskin riittävät tuloksellisesti vielä sellaisiin yllätyksiin kuten sijoitukseen 12 parhaan joukkoon.

Jokanović on saanut jokaisella kaudella kehitettyä joukkuettaan ja tällä sesongilla uskomme valioliigapaikan säilyttämisen olevan tämä kyseinen kehitysaskel.

Ihanneavaus

Kokoonpanolista

# PelaajaPositioPelipaikkaIkä
1Marcus BettinelliMVMaalivahti24.05.1992
27FabriMVMaalivahti31.12.1987
Alfie MawsonKPToppari19.1.1994
Maxime Le MarchandKPToppari11.10.1989
13Tim ReamKPToppari05.10.1987
23Marcelo DjalóKPToppari08.10.1993
22Cyrus ChristieOPOikea laitapuolustaja30.09.1992
4Denis OdoiOPOikea laitapuolustaja27.05.1988
6Kevin McDonaldPKKPuolustava keskikenttä04.11.1988
44Ibrahima CisséPKKPuolustava keskikenttä28.02.1994
37Tayo EdunPKKPuolustava keskikenttä14.05.1998
Jean Michaël SeriKKKeskikentän keskusta19.7.1991
10Tom CairneyKKKeskikentän keskusta20.01.1991
8Stefann JohansenKKKeskikentän keskusta08.01.1991
7Neeskens KebanoHKKHyökkäävä keskikenttä10.03.1992
3Ryan SessegnonVHVasen laitahyökkääjä18.05.2000
André SchürrleVHVasen laitahyökkääjä6.11.1990
11Floyd AyitéVHVasen laitahyökkääjä15.12.1988
36Luca de la TorreOHOikea laitahyökkääjä23.05.1998
Aleksandar MitrovićKHKeskushyökkääjä16.9.1994
9Rui FonteKHKeskushyökkääjä23.04.1990
47Aboubakar KamaraKHKeskushyökkääjä07.03.1995
14Cauley WoodrowKHKeskushyökkääjä02.12.1994

Jeremias Fisk, Heikki Kuparinen

Liity Jalkapallon olohuoneen sisäpiiriin!
⚽ Klikkaa itsesi Facebookiin TÄSTÄ.
⚽ Liity jäseneksi ja odota hyväksyntää

Voita 2 hengen matka Mestarien liigaan!

• Pääpalkinto: 2 hengen matka Mestarien liigan puolivälieriin
• Lisäpalkinto: viikoittain arvotaan 50€ lahjakortti Alkoon