”Olemme yrittäneet katsoa mahdollisimman eettiseltä kannalta” – Gareth Southgate pohtii kaksoiskansalaisuutta

Englannin maajoukkueluotsi Gareth Southgate nimesi viikolla joukkueeseensa aiemmin Irlantia edustaneen, West Hamissa seuratasolla pelaavan Declan Ricen. Kovaa nousua tekevä nuori komeetta nosti esiin kysymyksen kaksoiskansalaisuudesta laajemminkin.
Valmentaja uskoo aiheen olevan yleistymään päin.
– Kysymys on hankala, koska maailmassa monista aisoista on tullut tilapäisiä. Kun perintöä on useammasta maasta, tuntee pelaaja kiintymystä eri suuntiin. Nämä ovat heille vaikeita päätöksiä.
Keskustelussa on noussut esiin muiden muassa Etelä-Lontoossa kasvanut Wilfried Zaha, joka pelasi ystävyysotteluita Englannin paidassa, mutta valitsi sitten edustamakseen maajoukkueeksi synnyinmaansa Norsunluurannikon. Toinen esimerkkitapaus on Lontoossa syntynyt Rice, joka taas edusti vastaavissa peleissä Irlantia, mutta valitsi lopulta Kolmen Leijonan miehistön.
– Olemme yrittäneet katsoa mahdollisimman eettiseltä kannalta tätä aihetta. On ollut pelaajia, jotka olisin voinut nostaa edustusmiehistöömme, koska heille on mahdollista pelata myös muussa maajoukkueessa. Joissain tapauksissa heitä on nostettu toisten maajoukkueiden mukaan hyvin nuorina.
– Ovatko nykyiset säännöt edustusoikeuksista maajoukkueiden suhteen hyvät, sitä on vaikea sanoa.
Lähde: BBC
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan

- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen