Juventuksen hyökkääjä kertoo heikosti Chelseassa sujuneesta lainapestistään – syyttää ihmisiä liian suurista odotuksista

Gonzalo Higuain saapui Chelsean riveihin suurin odotuksin tammikuussa 2019. Loppukauden eli kesään asti kestävän lainan aikana argentiinalaishyökkääjältä odotettiin paljon Stamford Bridgella.
Toisin kuitenkin kävi. Higuainin aika Lontoossa oli pettymys, eikä kärkimies tehnyt kuin viisi osumaa 19 ottelussa. Niistä kaikki syntyivät Valioliigassa 14 pelissä.
Nyt Higuain on käynyt lainapestiään läpi Telegraphin haastattelussa. Pelaajan mielestä aika Chelseassa ei ollut niin heikko kuin ihmiset antavat ymmärtää. Sen lisäksi Higuain pitää häneen tuolloin kohdistuneita odotuksia liian korkeina.
– Olisin voinut suoriutua paremmin, mutta mielestäni tekoni eivät olleet huonoja. Pystyimme voittamaan Eurooppa-liigan ja pääsemään Mestarien liigaan, joten ne olivat hyviä saavutuksia. Ihmiset odottivat minulta enemmän, mutta mielestäni ne maalit olivat hyväksyttäviä niin lyhyen ajan sisään, Higuain, nyt 32, selitti.
Sopeutuminen vaatii yleensä oman aikansa. Higuainin mielestä Chelsean kannattajat eivät huomioineet sitä. Ennen Lontooseen siirtymistä Higuain oli pelannut kuutena kautena Italian Serie A:ssa, sitä ennen seitsemänä kautena Espanjassa Real Madridissa ja sitä ennen kotimaansa River Platessa.
– Jos olet hyvä pelaaja, niin ihmiset odottavat kaikkea sinulta. Joskus ihmiset eivät huomioi sitä, että tulet eri liigasta, (tässä tapauksessa) Italiasta ja se on täysin erilaista Valioliigaan verrattuna.
Vain kerran vaihtopenkin puolelta Valioliigan ottelussa avannut Higuain ei lukeutunut tuolloisen valmentajan Maurizio Sarrin ehdottomiin luottopelaajiin europeleissä. Eurooppa-liigassa Higuain sai tililleen ainoat minuuttinsa tulemalla kentälle 96. minuutilla välierässä Eintracht Frankfurtia vastaan. Chelsea selviytyi kilpailun finaaliin Arsenalia vastaan, mutta Higuain ei päässyt kentälle Bakussa pelatussa ottelussa.
Nykyisin Sarri luotsaa Higuainia Juventuksessa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen

- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen