Tottenhamin entinen pelaaja kannustaa Harry Kanea harkitsemaan lähtöä

© Kuva: Getty Images

Harry Kanen on mahdollisesti harkittava lähtöä Tottenhamista, jos hän haluaa nousta urallaan seuraavalle tasolle, sanoo seuran entinen keskikenttäpelaaja Jermaine Jenas.

Englannin maajoukkuekippari Kane, 27, on edustanut Tottenhamia vuodesta 2004 lähtien ja pelannut seuran ykkösmiehistössä 287 ottelua tehden niissä yhteensä 188 maalia. Hän ei ole kuitenkaan vielä päässyt nostelemaan pokaaleja, vaikka on pelannut Spursin kanssa kahdessa loppuottelussa.

Päättynyt kausi oli vaikea niin Kanelle kuin Tottenhamillekin. Kane vietti keväällä pitkän pätkän sairastuvalla reisivamman takia ja Tottenham jäi Valioliigassa kärkinelikon ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten kauden 2014-15.

Kane on aiemmin antanut ymmärtää, että hän voisi olla valmis jättämään Tottenhamin, jos kokisi, että seura ei mene tarpeeksi eteenpäin.

Tottenhamille on povattu myös vaikeaa tulevaa kautta, vaikka viime marraskuussa päävalmentajaksi nimitetty José Mourinho onkin tehnyt hyvää työtä. Suurista taloushaasteista kärsivän Spursin siirtokassa on tiettävästi tänä kesänä hyvin pieni, ja kesäkuussa seura otti lähes 200 miljoonan euron lainan Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankilta.

Kane teki viime kaudella Valioliigassa 18 maalia. Kuva: Getty Images

Pohjois-Lontoossa kahdeksan vuotta pelannut Jenas, 37, pohti Kanen tulevaisuutta Daily Mailin haastattelussa.

– Rakastan Harrya. Hän on yksi Euroopan parhaista hyökkääjistä, mutta mietin myös hänen uraansa.

– Olen puhunut Alan Shearerille paljon hänen tekemistään valinnoista ja hän seisoo niiden takana ilman katumuksia. Hän rakastaa sitä, että hän pelasi lapsuutensa suosikkiseurassa ja saavutuksiaan Newcastlessa. Siinä on paljon ihailtavaa, ja näen Harryssa paljon samaa.

– Mutta iso osa minusta katselee hieman ympärilleen ja miettii, mitä esimerkiksi Kyle Walker on tehnyt lähdettyään [Tottenhamista Manchester Cityyn]. Hän on voittanut Valioliigan kahdesti ja saattaa voittaa Mestarien liigan tänä vuonna. Hän saavuttaa asioita urallaan samalla, kun Harry vain pidentää loukkaantumishistoriaansa vuodesta toiseen.

Jenas toimii nykyään BT Sportin asiantuntijana. Kuva: Getty Images

Jenas näkee entisenä pelaajana ja Tottenhamin ystävänä Kanen tilanteen kahdelta kantilta.

– Henkilökohtaisesti minä kannustaisin Harrya koputtelemaan hieman oviin ja harkitsemaan siirtoa muualle yksinkertaisesti itsekkäästä pelaajan näkökulmasta.

– Toivottavasti hän ei tee niin. Toivon todella, että hänellä on hieman samanlainen ajatusmaailma kuin Alan Shearerilla oli, eli ”Rakastan tätä seuraa, rakastan olla täällä ja haluan olla täällä koko urani”. Mutta minun on vaikea ajatella, mikä olisi paras vaihtoehto hänelle, koska ajattelen tätä jalkapalloilijan näkökulmasta.

– Sanon tämän vain siksi, koska minusta tuntuu, että Tottenham ja Harry Kane menevät eri suuntiin. Minusta pelaajalla on oikeus lähteä omille teilleen, jos hänen ja seuran kunnianhimot eivät kohtaa.