Arsenalin Héctor Bellerínin kovat kokemukset Chelsea-otteluissa jatkuvat. Taannoin Marcos Alonson tekemään maaliin johtaneessa tilanteessa maanmiehensä kyynärpäällä tajuttomaksi taklaama laitapuolustaja loukkaantui lauantain 2-0 -voitossa todella pahan näköisesti.

Virallisia tietoja vammasta ei vielä ole julkaistu, mutta monien arveluiden mukaan kyseessä ovat polven nivelsiteet, tai jopa jänne. Vahvat arviot kertovat jopa koko loppukauden menevän 23-vuotiaalta jalkaa parannellessa.

Footiehound

@footiehound
Arsenal fear that Bellerin could be out for the season footiehound.com/arsenal-fear-t…

Lähdes yhtä lailla arvailujen varassa on seuran reaktio tilanteeseen. Valmentaja Unai Emery toki kiirehti jo heti ottelun jälkeen toteamaan, että joukkueessa on paikalle jo valmiina Ainsley Maitland-Niles, joka tuurasikin Belleríniä suhteellisen onnistuneesti tämän edellisen poissaolon aikana.

Toinen paikkaaja on henkisellä puolella joukkueelle merkittävä veteraani Stephan Lichtsteiner, jonka vauhti ei kuitenkaan enää vakituisiin valioliigaesiintymisiin riitä. On joka tapauksessa epätodennäköistä, että Arsenal ryhtyisi hakemaan uutta puolustajaa siirtoikkunan viimeisinä päivinä. Seura on ilmoittanut, ettei sillä ensinnäkään ole varoja yhdenkään pelaajan ostoon, ja toisaalta priorisoinut vahvasti laitahyökkääjän hankkimista, luultavimmin lainalle.

Ema Ralte

@Ema_Ralte
@SkySportsNews: Arsenal are unlikely to sign a replacement for Hector Bellerin this month even if scans confirm he will miss the rest of the season with a serious knee injury. #AFC skysports.com/football/news/…

Bellerínin menetys on joka tapauksessa paha isku Mestarien liigaan oikeuttaville paikoille hamuavalle joukkueelle. Barcelona-kasvatti pelasi myös Chelseaa vastaan mainion ottelun, ja sai tililleen syöttömerkinnän Alexandre Lacazetten iskemään avausmaaliin.