Koronavirus kiusaa Crystal Palacea – tuore pelaajahankinta ja viime kauden maalikuningas karanteenissa
Kuva: Getty Images
Crystal Palacen manageri Roy Hodgson on vahvistanut, että seuran tuore hankinta Jack Butland on saanut koronavirustartunnan.
Butland siirtyi Selhurst Parkille kotimaisen siirtoikkunan viimeisenä päivänä viime viikolla. Palace maksoi hänestä Stoke Citylle noin miljoonan euron siirtokorvauksen.
27-vuotias englantilaistorjuja hankittiin lisäämään kilpailua Vicente Guaitalle ja Wayne Hennesseylle ykkösjoukkueen tolppien väliin. Hodgson on kuitenkin paljastanut, että Butland on kärsinyt tehtävässään aikaisen takaiskun koronaviruksen takia.
Butlandin kerrotaan viettävän karanteeniaan Lontoossa sijaitsevassa hotellissa.
– Myönteinen asia on, että hänen vointinsa on hyvä, vaikka hän onkin pettynyt ja turhautunut, koska hän näkee tällä hetkellä ainoastaan hotellihuoneensa neljä seinää, Hodgson avasi seuran verkkosivuilla.
[readmore from=Loukkaantumiset]
Butlandin lisäksi Crystal Palace -hyökkääjä Jordan Ayew on positiivisen koronatestituloksen takia sivussa joukkueen kahdesta seuraavasta pelistä. Ayew teki viime kaudella enemmän valioliigamaaleja (9) kuin kukaan muu Palacen pelaaja.
Gary Cahill sai sen sijaan kovan tällin jalkaansa viime viikonlopun Brighton-tasapelissä, eikä topparin pelaaminen lauantain Fulham-ottelussa näytä todennäköiseltä. Hodgson uskoo entisen Chelsea-pelaajan olevan sivussa enintään viikon tai kaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle