Aston Villan tähtipelaaja Jack Grealish on julkaissut anteeksipyyntövideon rikottuaan hallituksen säätämiä eristäytymisohjeita sunnuntaiaamuna (lue lisää tästä).

24-vuotias englantilaispelaaja paljasti poistuneensa talostaan tavatakseen ystäväänsä, vaikka hän oli itse kehottanut kaikkia pysymään kotona koronaviruksen leviämisen estämiseksi vain joitain tunteja aiemmin.

Auton ratissa Grealish päätyi kuitenkin kolaroimaan kahteen parkkeerattuun henkilöautoon, jääden väkisinkin kiinni tekosistaan.

– Hei kaikki, haluan vain tehdä nopean videoviestin sanoakseni, kuinka syvästi nolostunut olen tämän viikonlopun tapahtumista, Grealish kertoi Twitter-videossaan.

– Tiedän, että tämä on hankalaa aikaa kaikille, koska olemme lukittautuneita omiin koteihimme näin pitkäksi aikaa, ja kun ystäväni soitti minulle ja pyysi minua luoksensa, olin typerä ja suostuin siihen.

– En halua kenenkään tekevän samaa virhettä kuin minä, haluan selvästi ja aidosti pysyä kotona ja noudattaa sääntöjä ja ohjeita siitä, mitä meitä on pyydetty tekemään.

– Tiedän että aion noudattaa sääntöjä nyt lähitulevaisuudessa, ja varsinkin koska sanoin ja kehotin kaikkia tekemään samoin.

– Toivon, että kaikki voivat hyväksyä anteeksipyyntöni ja voimme siirtyä tästä eteenpäin, ja toivottavasti lähitulevaisuudessa voimme kaikki nauttia taas itsestämme kun tämä kaikki on ohi.

Aston Villa ilmoitti myös sakottaneensa joukkueen kapteenia, lahjoittaen kaikki rahat hyväntekeväisyyteen.

Lähde: Sky Sports