Liverpool-legenda Jamie Carragher kuuli Tottenhamin cup-vastustajan ahdingosta ja riensi apuun

Liverpoolin pelaajalegenda Jamie Carragher sponsoroi sunnuntaina Marine FC:tä, joka isännöi tuolloin Tottenhamia FA Cupin kolmannella kierroksella.
Kahdeksannella sarjatasolla pelaava Marine sai hiljattain huonoja uutisia, kun ottelun sponsoriksi lupautunut yhteistyökumppani vetäytyi sopimuksestaan. Marine arvioi tiedotteessaan, että se on menettänyt kyseisen takaiskun lisäksi noin 100 000 puntaa potentiaalisia tuloja, koska se on joutunut pelaamaan kaikki FA Cupin ottelunsa suljettujen ovien takana koronapandemian vuoksi.
Marinen toiveissa oli ottaa 500 katsojaa seuraamaan ottelua Tottenhamia vastaan, mutta brittihallituksen uudet koronamääräykset torppasivat suunnitelman. Menetettyjen tulojen paikkaamiseksi Marine on käynnistänyt otteluun virtuaalisten lippujen myynnin, jonka kautta voi voittaa palkintopaketin.
Maanantaina Marine kertoi lisäksi, että Carragher, 42, sponsoroi joukkuetta sunnuntaina hyväntekeväisyysjärjestönsä JC23 Foundationin kautta. Carragherin asuu Marinen kotikulmilla Crosbyssa, ja hänen kerrotaan olevan vakiokävijä seuran peleissä. Liverpoolin Anfieldilta on vain 20 minuutin ajomatka Marinen kotistadionille Rossett Parkille.
– Me jäämme velkaa Jamielle ja JC23 Foundationille heidän tuestaan tähän Marinen maagiseen otteluun. JC23 Foundation tekee upeaa työtä auttamalla nuoria ihmisiä, eikä pelkästään Liverpoolissa vaan ympäri maailman. Olemme ylpeitä, kun saamme tehdä yhteistyötä heidän kanssaan tässä erityisessä tapahtumassa, kommentoi Marinen puheenjohtaja Paul Leary seuran tiedotteessa.
Marinen ja Tottenhamin välinen ottelu on historiallinen peli, sillä FA Cupissa ei ole koskaan ennen ollut yhtä suurta tasoeroa joukkueiden välillä sarjatasoissa mitattuna.
We are delighted to announce that Liverpool legend @Carra23 has stepped in to replace the lost sponsorship deal.
Full story below:
marinefc.com/carragher-step…
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nottingham Forest jysäytti – haaviin Brasilian maajoukkuepelaaja
- Fantasy Premier League: GW 2 – kannattaako bench boost käyttää tällä peliviikolla?
- Bournemouth hankki Marokon maajoukkuepelaajan Leverkusenista
- Manchester Cityn hyökkääjä lainalle Bayer Leverkuseniin
- Crystal Palace enää ottelun päässä historiallisesta europaikasta
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- Crystal Palace enää ottelun päässä historiallisesta europaikasta
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Manchester Cityn hyökkääjä lainalle Bayer Leverkuseniin