”Itken” – Tanskan maajoukkuepelaajan siirto Leicesteriin on virallista

Jannik Vestergaard, 29, siirtyy Southamptonista Leicester Cityyn. Leicester tiedotti tekemästään hankinnasta perjantai-iltana. Sopimuksen on määrä umpeutua kolmen vuoden päästä.
Leicester maksoi Southamptonille tiettävästi 15 miljoonaa puntaa (17,6 milj. euroa) Vestergaardin sopimuksen purkamisesta. Hänet saatetaan nähdä kettupaidoissa jo huomenna lauantaina Wolvesia vastaan.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
#Leicestergaard
– Tämä erityinen seura on pärjännyt todella, todella hyvin monen vuoden ajan, ja minusta [Leicesterin] projekti on todella, todella jännittävä jopa ulkopuolelta katsottuna, sanoi Vestergaard joukkueen mediatiimille.
Ranskalaistoppari Wesley Fofanan, 20, jalka murtui elokuun alussa. Vestergaard tulee paikkaamaan hänen poissaoloaan.
Vestergaard edusti Tanskaa jokaisessa kuudessa ottelussa kesän EM-kilpailuissa. Hänen mukaansa päätös siirtyä Leicesteriin oli helppo, koska maalivahti Kasper Schmeichel, 34, on seuraa ylistänyt maajoukkueringissä jo kymmenen vuotta.
Twitterissä ollaan tyytyväisiä Vestergaardin tuloon. Leicester-faneista esimerkiksi ”Ollie” kertoi jopa itkevänsä uutisen johdosta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”