Entiseltä brittiseuralta hieno kunnianosoitus Jonatan Johanssonille – varsinainen syy juontaa lähes 20 vuoden päähän
Kuva: Getty Images
Suomen A-maajoukkueen entisellä kärkipelaajalla Jonatan Johanssonilla on edessään mukava lauantai-ilta. ”Tintin” entinen seura Charlton kohtaa The Valleylla Mestaruussarjan ottelussa Derbyn, ja Johansson on ottelussa kotijoukkueen kunniavieraana.
– Tein maalin Derbya vastaan vajaat parikymmentä vuotta sitten, ja Charlton halusi muistella tuota tapahtumaa ennen tämän päivän ottelua. Hieno kunnia päästä taas käymään The Valleylla, täältä on paljon hyviä muistoja, Johansson kertoo Valioliiga.comille.
Johansson kertoo, että sattuneesta syystä hän ei aivan online-tilassa pysty lauantain valioliigakierrosta seuraamaan, mutta nostaa itselleen mielenkiintoisimmaksi otteluksi lauantailta Bournemouthin ja Norwichin kohtaamisen.
– Minulla on oma historiani Norwichin kanssa, ja tietysti toivon, että Teemu Pukki löytäisi maalivireensä myös Valioliigassa.
Johansson muistuttaa Norwichin heikosta vieraspelaamisesta, jonka yli joukkueen on päästävä, mikäli aikoo Valioliigajalkapalloa pelata myös ensi kaudella.
– Varsinkin tappioasemasta nousu vieraissa on ollut tuskaista. Norwich ei muistaakseni ole voittanut 21 peliin, kun sitä vastaan on tehty ensimmäinen maali vieraskentällä, Johansson tietää.
Pientä lohtua Norwich saa sairaslistalta, sillä ainakin maalivahti Tim Krulin pitäisi palata tolppien väliin.
Johansson uskoo, että Dean Courtilla tullaan näkemään runsasmaalinen ottelu.
– Kumpikin joukkue tykkää tulla vauhdilla ylös, ja kun kummankaan puolustuspeli ei ihan Valioliigan huipputasoa ole, niin viihdyttävä iltapuhde on varmasti luvassa.
Kello 17 käynnistävä Valioliigan ottelu Bournemouth-Norwich näkyy Viasat Jalkapallo -kanavalta ja suoratoistopalvelu Viaplaysta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kakkosvahdit vastakkain Arsenalin ja Man Cityn välisessä liigacupin finaalissa
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan

- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä