Liverpoolin murheellinen loukkaantumistilanne on saanut taas yhden, uuden käänteen.

Jordan Henderson on käynyt leikkauksessa nivusvammansa vuoksi ja joutuu pitkälle sairauslomalle. The Timesin mukaan joukkueen kapteeni on poissa pelikentiltä jopa kahdeksan viikkoa.

Henderson kärsi takaiskunsa viime lauantain 0-2-tappiossa Evertonia vastaan. Jürgen Klopp joutui ottamaan topparin tontilla tuuranneen keskikenttämiehen sivuun jo pelin 29. minuutilla.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Jordan Henderson loukkaantui Merseysiden derbyssä. Kuva: Getty Images

Hendersonilta jää väliin iso osa Liverpoolin loppukaudesta, mukaan lukien Mestarien liigan neljännesvälierien toinen osaottelu RB Leipzigiä vastaan.

30-vuotias ei myöskään pysty pelaamaan Englannin MM-karsintapeleissä San Marinoa, Albaniaa ja Puolaa vastaan maaliskuun lopulla.

[readmore from=Liverpool]

Henderson kävi aiemmin tällä viikolla asiantuntijan vierailulla Lontoossa ja hänen leikkausoperaationsa sujui onnistuneesti.

Jos pelaajaa ei nähdä viheriöllä kahdeksaan viikkoon, tekee hän paluunsa todennäköisesti vasta huhtikuun lopulla Newcastlea vastaan tai toukokuun alussa Manchester Unitedia vastaan.

Liverpool kohtaa sunnuntaina sarjajumbo Sheffield Unitedin. Virgil Van Dijkin, Joe Gomezin, Joel Matipin ja Fabinhon ollessa yhä sivussa, avaa puolustuksen sydämessä todennäköisesti Ozan Kabak sekä joko Nat Phillips tai Ben Davies.