Näkökulma: José Mourinholta rimanalitus lehdistötilaisuudessa – mitä näillä kommenteilla tavoitellaan?
Kuva: Getty Images
Kesän ensimmäiset harjoitusottelut ovat useille joukkueille hieman vaikeita, sillä käytössä ei aina ole kaikkia parhaita pelaajia.
Tämä tilanne on korostunut varsinkin nyt, kun MM-kisat pidensivät osan viime sesonkia, joten monet vielä latailevat akkujaan ensi kautta varten.
Tilanne luo kuitenkin näytönpaikkoja nuoremmille pelaajille. Samalla he pääsevät tutustumaan edustusjoukkueen arkeen ja – kaikista tärkeintä – tuntevat itsensä osaksi seuraa.
Manchester Unitedissa nämä nuoret pelaajat tuskin lähtevät joukkueen Pohjois-Amerikan kiertueelta tuntiessaan itsensä kovin tärkeiksi, sillä José Mourinho puhui heistä epäsuorasti varsin alentavaan sävyyn Liverpoolille kärsityn 4-1-tappion jälkeen.
Portugalilaisluotsi muun muassa hämmästeli toimittajille, kuinka he olettavat Alexis Sánchezin näyttävän kentällä onnelliselta, kun hänen vierellään ei ole muita supertähtiä.
– Haluatteko hänen [Alexisin] olevan onnellinen, kun hänellä on tuollaisia pelaajia ympärillään, Mourinho vastasi toimittajille.
– Emme ole täällä [Pohjois-Amerikan kiertueella] kehittääksemme joukkuettamme tai rutiinejamme. Olemme täällä vain selviytyäksemme ja tavoittelemassa ei niin rumia lukemia.
Miksi?
Urheilumaailmassa pelaajien tulee tottua siihen, että heitä tullaan arvostelemaan ja joskus rajustikin. Silti on vaikeaa ymmärtää, mitä Mourinho harjoitusottelun jälkeisillä kommenteillaan tavoitteli. Hänellä oli mahdollisuus luoda nuorille pelaajille lisää motivaatiota ja samalla näyttää, että kovalla työllä edustusjoukkueen portit voivat aueta. Sen sijaan hän kertoi, että näiden pelaajien peluuttamisella ei ole mitään tekemistä Man Unitedin kanssa ja nuoret pelaajat ovat niin kaukana huipputasosta, että Alexisin kaltaisilla supertähdillä on mahdotonta ”olla onnellisia” heidän vierellään. Kritiikki ja palaute kuuluvat oleellisena osana lajiin. On silti lähes mahdotonta ymmärtää, miksi Mourinhon piti alentaa oman seuransa pelaajia tuloksellisesti merkityksettömän harjoitusottelun jälkeen. Pelaajia ei tietenkään tule kehua, jos he eivät ole sitä ansainneet, mutta julkiselle nöyryyttämiselle on vaikea löytää syitä tässä tapauksessa. Oma veikkaukseni Mourinhon motiiveihin on se, että hän halusi selitellä harjoitusotteluiden heikkoja tuloksia pelaajillaan, ettei kukaan vaan voisi kritisoida niistä häntä. Joukkueen saldo tämän kesän harjoitusotteluista on toistaiseksi yksi tappio ja kolme tasapeliä – joista yhden se voitti rangaistuspotkukilpailussa. Jeremias Fisk Twitter: @MonsieurFiskLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nottingham Forest saa viimein maalitykkinsä takaisin pelikentille
- Michael Carrick vahvisti: Manchester Unitedin puolustaja palaamassa viimein pelikentille
- Riittääkö Manchester Unitedille paikka ensi kauden Mestarien liigaan? Apuvalmentaja: ”Pitäisi aina tähdätä sitä korkeammalle”
- Thierry Henry: Yksi asia voi koitua Arsenalin kohtaloksi Mestarien liigassa
- Jamie Carragher pettyi pahemman kerran Liverpooliin: ”Miten tilanne on ajautunut näin pahaksi?”
- Toimittaja: Chelsea havittelee saksalaissensaatiota
- Toimittaja: Valioliigan suurseurat huipputopparin perässä
- Liverpool hävisi Pariisissa – Arne Slot myönsi: ”Olimme onnekkaita”
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Liverpool jäi jalkoihin Mestarien liigassa – silti se on iskuetäisyydellä
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Leicesterille paha takaisku – putoaminen kolmostasolle uhkaa
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”