José Mourinho puhui eläkkeelle jäämisestä ja isoimmasta saavutuksestaan: ”Sanotte minua varmaan hulluksi”

Manchester Unitedista joulukuussa erotettu José Mourinho tuntee kuuluvansa vielä huippujalkapallon pariin, eikä täten aio jäädä vielä eläkkeelle.
United näyttää tehneen oikean päätöksen antaessaan Mourinholle potkut, kun joukkue on nyt voittanut kaikki kuusi otteluaan Ole Gunnar Solksjærin alaisuudessa.
Mourinho ei kuitenkaan aio United-pestin jäädä hänen viimeiseksi.
– Haluan valmentaa. Olen liian nuori [jäämään eläkkeelle], olen toiminut jalkapallon parissa pitkään, mutta täytän muutaman viikon päästä vasta 56-vuotta ja olen vielä liian nuori, Mourinho kertoi BeIN Sportsille.
– Aion pysyä siellä minne kuulun, ja minä kuulun yhä huippujalkapallon pariin. Kuulun parhaimman tason jalkapalloon, ja siellä minä aion myös pysyä.
Mourinho ehti allekirjoittaa jo uuden kahden vuoden mittaisen sopimuksen Unitedin kanssa, kun portugalilaisvalmentaja johdatti punapaidat Valioliigan toiselle sijalle kaudella 2016-17.
Mourinho uskookin tuon kauden olleen hänen parhain kausi managerina.
– Uskon, että urani yksi parhaista suorituksistani oli olla toisena Valioliigassa Manchester Unitedin kanssa. Sanotte varmaan, että ’tämä kaveri on hullu, hän on voittanut 25 titteliä ja sanoo toisen sijan olleen hänen parhain suorituksensa’.
– Sanon näin kuitenkin vain, koska ihmiset eivät tiedä mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu ja joskus tällä puolen kameraa analysoimme asiat erilaisesta näkökulmasta, Mourinho perusteli.
Portoa, Interiä, Real Madridia ja Chelseaa valmentanut Mourinho johdatti Unitedin myös saman kauden aikana Eurooppa-liigan ja Liiga-cupin voittoon.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Oliver Glasner kielsi erouhkaukset – kiitti Marc Guéhia
- GW 4: Katso 5 parasta pelaajaa tuleville peliviikoille
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa