TOP 5: Valioliigakauden parhaat keskushyökkääjät – vain 9 maalia tehnyt mukana
Kuva: Getty Images
Valioliigakausi 2017-18 on paketissa ja on jälleen aika valita kauden parhaimpia onnistujia.
Tästä löydätte arviomme mukaan viisi valioliigakauden parasta keskushyökkääjää. 9-paikan pelaajia arvioidessa maalimäärät ovat luonnollisesti yksi tärkeimmistä kriteereistä, mutta tämän lisäksi olemme huomioineet paljon muitakin ominaisuuksia.
5. Jamie Vardy, Leicester
Leicester on sensaatiomestaruutensa jälkeen onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa tasokkaana valioliigajoukkueena. Iso osa joukkueen vaarallisuudesta on edelleen Jamie Vardyn varassa. Hänen nopeutensa ja viimeistelytaitonsa ovat asioita, joiden ympärille koko joukkueen pelityyli rakennetaan. Vardy ei ole parhaimmillaan niissä otteluissa, jolloin vastustaja luovuttaa pallonhallinnan Leicesterille, mutta kun joukkue pääsee pelaamaan omaa peliään, on hän edelleen todella vaarallinen ja tästä kertoo myös tällä kaudella syntyneet 20 sarjamaalia.4. Wilfried Zaha, Crystal Palace
Wilfried Zaha on listauksen erikoisin tapaus kahdesta syystä. Ensinnäkin tulee mainita, että hänen pelipaikkansa ei jokaisessa ottelusa ole ollut puhdas kärkihyökkääjänä, mutta hän on pelannut kyseisessä roolissa selvästi suurimman osan kaudesta. Toinen asia, mikä Zahan erottaa muista listan pelaajista, ovat hänen tehonsa. Maalinteossa hän onnistui sarjapeleissä ”vain” yhdeksän kertaa ja maalisyöttöjä kertyi kolme. Zahalle tehot eivät kuitenkaan ole kaikki kaikessa vaikka hän vastasikin 20 prosentista joukkueensa osumista. Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja on erinomainen harhauttelija ja hän usein luo tilanteita pelkällä henkilökohtaisella taidollaan. Häntä myös rikotaan todella usein, joten Crystal Palace saa hänen ansiostaan useita hyviä mahdollisuuksia erikoistilanteista. Zaha on useiden mielestä sarjan paras pelaaja, joka ei pelaa top 6 -joukkueissa ja on helppo todeta, ettei hän ole ainakaan kaukana kyseisestä tittelistä-3. Sergio Agüero, Manchester City
Sergio Agüero oli tällä kaudella tilanteessa, johon hän ei ole Manchester Cityssä tottunut. Hän ei ollut enää joukkueensa selkeä ykköshyökkääjä, sillä Gabriel Jesus oli usein avauskokoonpanossa argentiinalaisen sijasta tai tuli kentälle hänen tilalleen hyvissä ajoin. Agüero kuitenkin erottuu Jesusista mielestämme kahdesta syystä ja näiden syiden ansiosta hän nousee listallamme kolmanneksi. Ensimmäinen syy on Agüeron tehokkuus. Hän pelasi sarjakaudella avauskokoonpanossa 22 kertaa ja tuli vaihdosta kentälle kolmesti. Nämä lukemat huomioiden 21 maalia on todella kova lukema. Tämän lisäksi Agüero vaikutti kentällä ollessaan ylivoimaiseen mestaruuteen marssineen Cityn pelaamiseen todella paljon.2. Roberto Firmino, Liverpool
Liverpoolin kaudesta puhuttaessa Mohamed Salah nousee aina ensimmäisenä esiin. Toki egyptiläislaiturin ylistys on ansaittua, mutta hänen vierellään on joukkueen toiseksi suurin onnistuja. 26-vuotias Roberto Firmino teki kauden aikana komeat 15 maalia ja antoi 7 maaliin johtanutta syöttöä, mutta tehot eivät kerro hänestä kaikkea. Firmino on todella monipuolinen hyökkääjä, joka pystyy tehojen lisäksi pelaamaan kaunista syöttöpeliä, tekemään oikeita ratkaisuja pallollisena ja pallottomana sekä voittamaan puolustajansa 1 vastaan 1 -tilanteissa. Kaikkien näiden hyökkäämiseen liittyvien ominaisuuksien lisäksi Firmino tekee myös kentällä ollessaan valtavan määrän töitä. Hän sopii Jürgen Kloppin pelityyliin lähes täydellisesti. [readmore from=kauden-parhaat-2018]1. Harry Kane, Tottenham
Kahden edellisen valioliigakauden maalikuningas Harry Kane joutui tällä kertaa toteamaan Salah’n maalivireen olleen vielä häntäkin kovempi. 30 sarjamaalia on kuitenkin huima määrä ja yleensä se on jo riittänyt helposti maalikuninkuuteen. Kanen arvoa nostaa myös se, että hän on todella isossa roolissa Mauricio Pochettinon palapelissä. Hänen liikkeensä määrittävät paljon sitä, millä tavalla Tottenham pyrkii yrittämään murtautumista ja liikkeillä on usein muitakin tarkoituksia kuin päästä itse maalipaikkaan. Kyseessä on siis erittäin älykäs hyökkääjä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”