Valioliigakausi 2017-2018 oli alusta loppuun asti Manchester Cityn riemukulkua. Kuosissa olivat niin hyökkäys kuin puolustuskin, eikä liigan keskuspuolustajien TOP 5 -listaakaan ilman Cityn edustusta tehdä. Mutta mukaan mahtuu silti moni pelaaja sellaisistakin joukkueista, jotka olisivat vähänkään heikommilla toppareilla saaneet painia totisemmin putoamista vastaan.

5. Shane Duffy, Brighton

26-vuotias irlantilaistoppari pelasi Evertonissa Eurooppa-liigaa vain 17-vuotiaana ja debytoi Valioliigassa kaudella 2011-2012. Pelit jäivät kuitenkin muutamaan, ja sitten alkoi kiertue alemmilla sarjatasoilla. Burnley, Scunthorpe, Yeovil Twon, Blackburn ja lopulta Brighton, jonka kanssa Duffy teki sopimuksen kesällä 2016.

Duffy loukkaantui toukokuussa 2010 maajoukkueleirityksessä vakavasti, kun hänen maksansa repesi ja sisäinen verenvuoto pakotti miehen hätäleikkaukseen. Nyt tuo hengenvaarallinen vamma on jo kaukana takana, ja 193-senttinen toppari nousi heti ensimmäisellä täydellä pääsarjakaudellaan Valioliigan eliittiin.

Duffyn onnistumisesta Brightonin takalinjoilla kertokoon vaikka se, että hän voitti kauden aikana yhteensä 198 ilmakaksinkamppailua. Puolustajista tilaston toiseksi paras oli Huddersfieldin Christopher Schindler, joka voitti 43 pääpallotaistelua vähemmän. Kun muut pelipaikat huomioidaan, Duffyn edelle ylsivät vain Peter Crouch ja Christian Benteke. Purkuja Duffylle tilastoitiin sarjassa enemmän kuin kenellekään muulle.

Shane Duffy, yksi kauden suurista yllättäjistä. Kuva: Getty Images

4. Harry Maguire, Leicester

25-vuotias Maguire pelasi ensimmäisen täyden kautensa Valioliigassa viime kaudella Hullin riveissä. Hullin pudottua sarjatasoa alemmas oli Maguiren etsittävä uutta työpaikkaa, ja sellaisen hän löysikin Leicesteristä. Eikä Leicesterin ole tarvinnut 12 miljoonan punnan sijoitustaan katua.

Maguiren kausi Ketuissa oli niin väkevä, että kauden päätteeksi hänet valittiin mukaan Englannin MM-joukkueeseen. Ei hassummin pelaajalta, joka vielä kaksi vuotta sitten kierteli ympäri Ranskaa saman joukkueen fanina.

3. Nicolás Otamendi, Manchester City

Manchester Cityn joukkueesta löytyi valtavasti onnistujia kentän joka osa-alueelta, mutta puolustuslinjan pomo oli 30-vuotias Argentiinan maajoukkuetoppari Otamendi. Otamendi hoiteli kolmannella kaudellaan Cityssä isännän hommia niin kovuudella kuin oikealla ajoituksellakin, ja oli usein ensimmäisiä pelaajia, jotka Pep Guardiola kokoonpanopaperiinsa kirjasi.

Otamendi sai onnistumisia myös hyökkäyspäässä, sillä hänelle kirjattiin maaleja peräti neljä. Kenties ensi kaudella uran yhden kauden maaliennätyskin – kuusi maalia Valenciassa kaudella 2014-2015 – menee rikki.

Nicolas Otamendista oli iloa molemmissa päissä kenttää. Kuva: Getty Images

2. James Tarkowski, Burnley

Kun Burnley menetti viime kesänä miehistöstään läpimurtokauden pelanneen Michael Keanen Evertoniin, saattoi moni povata joukkueelle vaikeuksia. Vaan mitä vielä. Topparipari Tarkowski-Ben Mee oli koko sarjan parhaita ja tärkein tekijä siinä, että Burnley ylsi Valioliigassa hienosti sijalle seitsemän. Palkinnoksi kauden suurin yllättäjä sai paikan Eurooppa-liigan karsinnoissa.

25-vuotias Tarkowski juhli kaikissa tärkeimmissä puolustuspään tilastoissa ja kiinnitti kauden edetessä myös Gareth Southgaten huomion. Maajoukkuedebyytti tapahtui maaliskuussa, mutta MM-joukkueeseen puolalais-englantilainen toppari pääsi vain varalle.

Jos otteet jatkuvat samanlaisina ensi kaudellakin, lienee siirto isompiin ympyröihin vain ajan kysymys.

Kuka tarvitsee Michael Keanea, jos joukkueessa on James Tarkowski? Kuva: Getty Images

[readmore from=kauden-parhaat-2018]

1. Jan Vertonghen, Tottenham

Tottenhamin kohdalla otsikot ryöväävät useimmiten Harry Kane, Dele Alli ja Christian Eriksen, mutta on syytä muistaa, että myös Spursin takalinjoilta löytyy yksi Valioliigan parhaista pelaajista. 31-vuotias belgialainen ei juhli tehoillaan, mutta on joukkueensa suuri johtaja – ja peliälynsä, teknisen osaamisensa, ajoituksensa ja raamiensa ansiosta suurenmoinen puolustaja.

Jos Tottenhamin toimistolla ollaan alkuunkaan hereillä, solmitaan Vertonghenin kanssa jatkosopimus jo tänä kesänä. Nykyinen pahvi kun umpeutuu kuluvan kauden päätteeksi.