Kepa Arrizabalaga haparoi jälleen – Frank Lampard kertoi olevansa pian vaikean päätöksen edessä

Chelsea joutui pettymään lauantaina Southamptonia vastaan, kun joukkueet tasasivat pisteet 3−3-numeroihin päättyneessä ottelussa.
Lontoolaisseuran ykköspuheenaiheisiin kuului jo viime kaudella maalivahtitilanne. Ennätyshankinta Kepa Arrizabalaga ei ole vakuuttanut, eivätkä otteet miellyttäneet kannattajia lauantainakaan, kun baskiveskari palasi Chelsean tolppien väliin.
Arrizabalaga haparoi Southamptonin toisessa maalissa puolustuksen tavoin.
− Hän teki kaksi todella hienoa torjuntaa, mutta on harmillista, että katseet tietysti kääntyvät siihen 2−2-maaliin. Hän ei ollut kuitenkaan ainut syypää siihen, Chelsean päävalmentaja Frank Lampard kommentoi ottelun jälkeen.
Arrizabalaga on ajoittain menettänyt peliminuutteja joukkueen toiselle maalivahdille Willy Caballerolle. Chelsea hankki tuoreeltaan uuden torjujan Ranskan liigasta, kun Rennes kauppasi Édouard Mendyn Lontooseen.
Baskimaalivahdilla on silti yhä mahdollisuus olla Lampardin ykkösvalinta tolppien väliin. Arrizabalagalta vaaditaan parannusta.
− Hänen täytyy olla henkisesti vahva, se on osa tätä työtä. Sen kanssa täytyy elää, ja minä ja hänen joukkuekaverinsa tuemme häntä, Lampard sanoi.
Lampardin on kuitenkin tehtävä pian tärkeitä päätöksiä.
− Mendy on luultavasti kunnossa viikon tai kahden päästä, joten silloin täytyy päättää, kuka pelaa, Lampard totesi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin