Valioliigakauden jatkumisesta tehtiin tuore päätös
Kuva: Getty Images
Valioliigakauden piti jatkua aikaisintaan 30. huhtikuuta. Nyt Britannian futispomot ovat päivittäneet kauden jatkumisarviota.
Kokouksessa oli paikalla edustajia Valioliigasta, EFL:stä (hallinnoi Mestaruussarjaa, Ykkösliigaa ja Kakkosliigaa), pelaajajärjestö PFA:sta sekä managerijärjestö LMA:sta.
Uuden arvion mukaan mitään tarkkaa päivää ei kyetä antamaan. On kuitenkin hyvin todennäköistä, että kausi ei jatku vielä ainakaan 30. huhtikuuta. Kokousedustajat päätyivät siihen, että kautta voidaan jatkaa vasta, kun se on ”turvallista ja sopivaa”.
Nyt siis Britannian jalkapallo seuraa lähinnä koronaviruspandemian etenemistä. Mikäli tauti ei hellitä ajoissa, on mahdollista, että kautta ei voida pelata loppuun.
Kokouksessa nostettiin myös pöydälle viime päivinä kohua nostattanut aihe: pelaajien palkat. Toistaiseksi yhdenkään valioliigapelaajan palkkaa ei ole leikattu, mutta muutama seura on lomauttanut ei-pelaavaa henkilöstöään.
– Keskusteluja jatketaan seuraavan 48 tunnin aikana. Silloin keskitytään korkean profiilin asioihin, kuten pelaajien palkkoihin ja kauden 2019-20 jatkumiseen, kokousväen yhteisessä tiedotteessa sanottiin.
LUE MYÖS!
- Paine valioliigapelaajia kohtaan kasvaa – Britannian terveysministeri jyrähti: ”Kun katsotaan, miten muut ihmiset ovat uhrautuneet…”
- Gary Neville raivostui valioliigapelaajien kritisoimisesta: ”Vit*n röyhkeää!”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Jamie Vardy: Näin englantilainen ja italialainen jalkapallo poikkeavat toisistaan