Murskavoitto putoajakandidaatista vaihtui kotitappioon samalle ryhmälle – Brendan Rodgers löysi positiivista
Kuva: Getty Images
Leicester kävi aiemmin kaudella hakemassa täyden pistepotin Southamptonin St Marys’ilta murskaavin 0-9 -lukemin. Paljon oli muuttunut viime lauantaihin tultaessa; Ketut taipuivat kotonaan 1-2 -tappioon Saintsille.
Brendan Rodgers on luotsannut Leicesterin hurjaan vetoon kaudella, ja joukkue viihtyi pitkään jopa liigan kakkospaikalla, onnistuen ainoana ryhmänä lyömään kiilaa kahden megaseuran, Liverpoolin ja Manchester Cityn väliin. Skotlantilainen sanoo kuitenkin, että puheet ovat lähteneet turhan korkeaan lentoon.
– Olen sanonut, etten halua kuulla puheita meistä matkalla Mestarien liigaan tai Eurooppa-liigaan. Ennen kautta meidät laskettiin Wolvesin ja Evertonin tavoin niihin, jotka saattavat yltää europeleihin oikeuttaville sijoille. Se asetelma ei meidän kohdaltamme ole muuttunut.
Manageri näki nyt koetun tappion positiiviset puolet.
– Tällaisia päiviä tulee, emme me ole Liverpoolin tai Man cityn tasolla. Ryhmä on minun aikanani ollut uskomaton, mutta meillä on vielä paljon tekemistä. Tämä oli meille todella hyvä oppitunti. Eivät tappiot koskaan mukavia ole, mutta me emme ole niitä paljoa kokeneet, joten uskon tämän tuloksen vievän meitä eteenpäin.
Leicester on kuitenkin edelleen 11 pistettä edellä viitossijan Manchester Unitedia – europelit ovat siis hyvinkin tavoitettavissa. Rodgers toppuuttelee silti yhä.
– Kokemukseni managerina antaa perspektiiviä siihen, miten paljon tekemistä vielä on. Teimme Southamptonia vastaan todella paljon virheitä, ja niitä on arvioitava.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä lainasta
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”