Euroopan hallitseva mestari Liverpool on pudonnut Mestarien liigasta Atlético Madridille.

Liverpoolin ja Atléticon toinen osaottelu päättyi jatkoajan jälkeen vieraiden 3-2-voittoon keskiviikkoiltana. Atlético eteni Anfieldilta kilpailun puolivälieriin yhteismaalein 4-2.

 

Atlético Madrid laittoi pallon liikkeelle, ja pääsi saman tien laukaisupaikalle suoraviivaisen hyökkäyksen kautta. João Félix pelasi Diego Costan pystyyn, mutta espanjalaishyökkääjän ensimmäinen kosketus oli heikko, ja veto huonosta asennosta jäi sivuverkkoon.

Liverpoolin ensimmäinen maalipaikka nähtiin myös pelin aikaisessa vaiheessa. Trent Alexander-Arnold keskitti pallon Georginio Wijnaldumille, joka kuitenkin ohjasi puskunsa kuitenkin Jan Oblakia. Liverpool sai ensimmäisen tilanteensa myötä aikaan hyvää painetta vieraiden maalille, mutta Atléticon tiukka puolustus onnistui pitämään punapaitojen alkurynnistyksen melko vaarattomana.

14 minuutin pelin kohdalla paine Atléticon maalilla alkoi jälleen kasvaa. Alex Oxlade-Chamberlain pakotti Oblakin vaativaan torjuntaan matalalla laukauksella, mutta kukaan Liverpoolin pelaajista ei päässyt kiinni reboundiin.

Atléticon toinen maaliyritys nähtiin kamppailun 17. minuutilla, kun Virgil Van Dijk joutui purkamaan pallon kulmapotkuksi. Felipe Monteiro säi päänsä väliin etutolpalla, mutta pallo jäi taas hieman tolpan väärälle puolen.

Puolen tunnin pelin jälkeen kamppailun intensiteetti nousi aivan uudelle tasolle. Sadio Mané pääsi ensiksi laukomaan rangaistusalueen reunalta kohti maalia, mutta Oblak torjui laukauksen helposti. Hetkeä myöhemmin Atlético-vahti venyi maagiseen reaktiotorjuntaan Roberto Firminon yrityksestä.

Taas sama mies

Kaksi minuuttia ennen puoliaikavihellystä Liverpool otti viimein johdon, tasaten yhteismaalit 1-1:een.

Oxlade-Chamberlain keskitti pallon oikealta boksiin, missä Wijnaldum oli löytänyt itselleen tyhjän tilan puskua varten. Viime kaudella Barcelonan kaatamisessa auttanut hollantilaispelaaja valmistautui saapuvaan keskitykseen, ja sijoitti pelivälineen tarkasti vasempaan takakulmaan, jättäen Oblakin voimattomaksi. 1-0.

B/R Football

@brfootball
Wijnaldum and Henderson.

10 months apart.

Pelin luonne pysyi samanlaisena tauon jälkeen. Liverpool jatkoi painostamista Atléticon puolustaessa tiukasti, hyökäten tilaisuuksien avautuessa napakasti vastaan.

Mohamed Salah, Mané ja Oxlade-Chamberlain pakottivat jokainen Oblakin vuorollaan äärirajoille toisen puoliajan avauskympin aikana. Atléticon muuri kesti, mutta sen hyökkäyspeli ei tuottanut minkäänlaista tulosta. Diego Simeonen oli keksittävä jotain.

Diego Costa, joka aloitti tänään ensimmäisen ottelunsa Atléticolle sitten viime lokakuun, otettiin vaihtoon pelin 56. minuutilla. Marcos Llorente astui kehiin, ottaen piikkiin siirtyvän Angel Correan paikan vasemmalta laidalta.

59. minuutin kohdalla Oblak venyi taas fantastiseen reaktiotorjuntaan, tällä kertaa Firminon laukauksesta. Hetkeä myöhemmin Adriánilla oli ongelmia pitää Félixin kaukolaukaus ulkona, mutta pienten pomppujen jälkeen Alissonia paikkaava espanjalaisvahti onnistui kaappaamaan pelivälineen itselleen.

67 minuutin pelin kohdalla Liverpool kävi taas hyvin lähellä ottelunsa toista maalia. Syntymäpäiväsankari Andrew Robertson päihitti Kieran Trippierin pääpallossa boksin sisällä, mutta hänen puskunsa kolahti ylärimaan. Vain minuuttia myöhemmin Trippier blokkasi saman skottipuolustajan laukauksen pienestä kulmasta Oblakin huippuseivin jälkeen.

Squawka

@Squawka
Jan Oblak has now made seven saves against Liverpool this evening, the most by any goalkeeper in a Champions League knockout game so far this season.

The last line of defence is holding firm for Atleti.

Kun ottelua oli enää kymmenen minuuttia jäljellä, Liverpoolin hallitseva ote ottelutapahtumista alkoi hieman lipsua. Atlético pääsi paremmin pallon kanssa kotijoukkueen kenttäpuoliskolle, mutta ratkaisevat syötöt olivat heikkoja. Kumpikin joukkue näytti valmistautuvan henkisesti jo jatkoaikaan.

Kuusi minuuttia ennen päätösvihellystä Manélle aukesi tilaisuus ratkaista peli sensaatiomaisella tavalla. Wijnaldum puski pallon taitavasti senegalilaishyökkääjälle boksin sisällä, mistä hän haki tilaa loisteliaalle saksipotkulle. Osuma oli hyvä, mutta pallo suuntautui ylitse maalin.

Pelin loppuhetkillä paine Atléticon maalilla kasvoi taas suunnattoman korkeaksi, mutta Salahin, Alexander-Arnoldin ja Manén laukaukset eivät tuottaneet enää Oblakille ongelmia. Atlético Madrid sen sijaan luuli jo varmistaneensa voiton pelin viimeisellä minuutilla, kun Saul Niguez puski pallon sisään vieraiden vapaapotkusta. Osuma liputettiin kuitenkin paitsioksi, ja vieraspäädyn juhlat loppuivat lyhyeen.

Kamppailu venyi lopulta kahden lisäminuutin jälkeen jatkoajalle yhteismaalien ollessa tasan 1-1.

Heti jatkoajan ensimmäisen puolikkaan alussa Liverpool pääsi taas rakentamaan kaksi vaarallista maalipaikkaa laitojen kautta. Ensimmäisen yrityksen Oblak onnistui torjumaan, mutta seuraavasta isännät jo rokottivat.

Wijnaldum ampaisi huikeaan juoksuun kentän oikeaa laitaa pitkin, ja löysi keskityksellään Firminon. Brassipelaaja puski suoraan ilmasta tolppaan, mutta onni oli hänen puolellaan, sillä pallo kimposi maalikehikosta hänelle suoraan takaisin. Firminon ei tarvinnut kuin ojentaa jalkansa suoraksi, ja pallo oli maalissa. 2-0.

Korttitalo kumoon alakerran kautta

Liverpool oli viimein matkalla jatkoon, mutta 97. peliminuutilla ottelu kääntyi täysin.

Adríanin karmaiseva harhasyöttö rangaistusalueen reunalta tuli suoraan Félixille Atléticon hyökkäysyrityksen jälkeen. Portugalilaispelaaja pelasi pelivälineen nopeasti pystyyn Llorentelle, joka sivalsi pallon tarkasti oikeaan alakulmaan. Diego Simeone piti malttinsa, eikä rynnännyt tällä kertaa kentälle tuulettamaan maalia, vaikka osuma olisikin jo riittänyt vieraiden jatkopaikkaan.

Jatkoajan puoliajan lähestyessä, Liverpoolin pakka hajosi täysin. Vaihdosta sisään tullut Alvaro Morata sai juosta vapaasti pitkin oikeaa laitaa, mistä hän syötti pelivälineen keskelle suoraan Llorenten jalkaan. Keskikenttämies sai vastaavasti tarvitsemansa ajan kääntää pallo oikealle jalalleen rangaistusalueen reunalla, mistä hän laukoi sen taas tarkasti Adriánin selän taakse.

Squawka

@Squawka
Marcos Llorente in his Champions League career before playing Liverpool at Anfield:
❍ 4 shots
❍ 0 shot on target
❍ 0 goals

Marcos Llorente in the Champions League against Liverpool at Anfield:
❍ 2 shots
❍ 2 shots on target
❍ 2 goals

🤷‍♂️

Ottelu oli nyt 2-2, ja Liverpoolin johtoasema yhteismaaleissa oli kääntynyt sensaatiomaisesti siihen pisteeseen, että punapaidoilta vaadittiin taas kahta osumaa jatkopaikan varmistamiseksi.

Jatkoajan toisella puoliajalla Liverpool yritti kovasti murtaa Atléticon puolustuksen, mutta tulosta ei vain syntynyt. Jürgen Kloppin miehistö oli lyöty, eivätkä vaihdosta sisään tulleet Divock Origi ja Takumi Minamino pystyneet muuttamaan tilannetta enää pelin lopussa.

Moratan 3-2-maali lisäminuuttien viime hetkillä sinetöi La Liga -jättien sensaatiomaisen tempun.