Uskomaton ottelu! Mohamed Salah kuritti Leedsiä historiallisella hattutempulla – Liverpoolin puolustus petti pahemman kerran
Kuva: Getty Images
Englannin hallitseva mestari Liverpool on voittanut kauden ensimmäisessä valioliigaottelussaan sarjanousija Leeds Unitedin 4-3-lukemin äärimmäisen vauhdikkaan ottelun jälkeen.
Mohamed Salah nousi Anfieldin sankariksi, kun hänestä tuli Valioliigan historian ensimmäinen pelaaja, joka on onnistunut tekemään hattutempun sarjan ensimmäisellä ottelukierroksella syyskuussa. Salah on myös ensimmäinen pelaaja Liverpoolin historiassa, joka on onnistunut tekemään avauskierroksella maalin neljänä peräkkäisenä kautena.
Liverpoolille vihellettiin heti ottelun alussa rangaistuspotku, kun Mohamed Salahin laukaus kohti maalia pysähtyi Leeds-toppari Robin Kochin käteen.
Erotuomari Michael Oliver osoitti saman tien pilkulle ja Salah astui pallon taakse. Egyptiläishyökkääjä otti pitkän vauhdin, jonka päätteeksi hän tykitti sen tulisesti maalin keskelle. Maali oli jo hänen 50. valioliigaosumansa kotikentällä.
Leeds ei kuitenkaan antautunut vielä tässä vaiheessa ja jatkoi Liverpool-puolustuksen sahaamista. 12 minuutin pelin jälkeen Kalvin Phillipsin pitkä pystysyöttö teki tuhoa Liverpoolin alakerralle, ja lukemat olivat pian tasan.
Phillips vapautti Jack Harrisonin vasemmalta laidalta, eikä Trent Alexander-Arnold pysynyt millään nopeajalkaisen englantilaislaiturin perässä. Manchester Citystä lainattu Harrison leikkasi sisään oikealle jalalleen ja sivalsi pallon tyylikkäästi vasempaan alakulmaan. 1-1.


5 - This is only the second ever @premierleague game played on the opening matchday of a season to see five goals scored before half-time, after Man Utd 5-1 Fulham in August 2006 (4-1 at half-time). Entertainment.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
