Täystyrmäys! Liverpoolille musertava tappio Real Madridin vieraana

Liverpool hävisi Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisen osaottelun Real Madridia vastaan lukemin 1-3.
Ottelu oli Liverpoolille etenkin ensimmäisen puoliajan osalta kuin hitaasti palava kauhuelokuva. Real Madrid hallitsi ottelutapahtumia, kun vieraat jäivät selväksi kakkoseksi kentän kummassakin päässä.
Real Madrid oli puolestaan hyvä, mutta ei mitenkään suurenmoinen. Suoritus riitti kuitenkin tuomaan sille ison kotivoiton Valioliigan hallitsevasta mestarista, joka heräsi otteluun yksinkertaisesti liian myöhään.
Real Madrid teki ottelun ensimmäisen maalinsa pelin 27. minuutilla.
Toni Kroos pelasi Vinicius Juniorin läpiajoon upealla pystysyötöllä puolesta kentästä, eikä Nat Phillips ei pysynyt nopeajalkaisen brassilaiturin perässä. Vinicius otti pallon rinnallaan haltuun ja laukoi sen toisella kosketuksellaan Alissonin selän taakse. 1-0.
Real Madridille olisi pitänyt antaa hetkeä myöhemmin rangaistuspotku, kun Ozan Kabak veti Karim Benzemalta jalat alta puolustusalueensa sisällä. Erotuomari katsoi kuitenkin tämän, kuten useamman muunkin kyseenalaisen tilanteen sormiensa läpi, eikä viheltänyt pilliinsä.
Real Madridin toinen maali syntyi 36. minuutilla, kun Marco Asensio tuplasi Realin johdon Trent Alexander-Arnoldin karmaisevan virheen seurauksena.
Englantilaispuolustaja yritti katkaista Kroosin antaman pystysyötön rangaistusalueen reunalla, mutta ohjasi sen huolimattomasti kohti omaa maaliaan. Boksiin juossut Asensio kiitti lahjanomaisesta passista, nosti pelivälineen kauniisti Alissonin ylitse ja ohjasi sen Andrew Robertsonin nenän edestä sisään. 2-0.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Liverpoolin häkellyttävän heikon avausjakson kruunasi Jürgen Kloppin yllättävä päätös ottaa pitkästä aikaa avaukseen noussut Naby Keita pois kentältä jo 42 minuutin pelin jälkeen. Sisään astui Thiago, mutta hänkään ei onnistunut tuomaan Liverpoolille sen ensimmäistä laukausta ennen puoliaikavihellystä.
Toisella puoliajalla Liverpoolin peli-ilme kuitenkin piristyi. Punapaidat pääsivät hetkeksi aikaa jopa Real Madridin niskan päälle, kun kotijoukkue tyytyi istumaan matalammalla ja suojaamaan johtoaan.
51. minuutilla Liverpoolin painostus kantoikin hedelmää, kun Mohamed Salah toi vieraat maalin päähän potentiaalisesti arvokkaalla vierasosumalla.
Diogo Jotan laukaus kimposi Luka Modricin jaloista egyptiläishyökkääjälle rangaistusalueen sisällä, josta hänen vasemman jalan sivalluskensa kimposi Thibaut Courtois’n ja yläriman kautta sisään. 2-1.
Liverpool ei kuitenkaan saanut maalistaan tarpeeksi paljon lisävauhtia tekemiseensä, sillä 65. minuutilla Real Madrid otti taas hyödyn vieraiden löysäilystä.
Sivurajaheitosta käynnistetyn tilanteen jälkeen Modric kääntyi pallon kanssa rangaistusalueen oikealla laidalla ja syötti sen boksin sisällä olleelle Viniciukselle. Brassihyökkääjä ampui ensimmäisellä kosketuksellaan, ja matala laukaus upposi Phillipsin jalkojen ja Alissonin käsien välistä sisään. Alissonin olisi kenties pitänyt pystyä tilanteessa parempaan, vaikka laukaus tulikin maskin takaa. 3-1.
Ottelu Alfredo Di Stéfanolla päättyi lopulta Real Madridin 3-1-voittoon. Real Madrid saapuu Liverpoolin vieraaksi Anfieldille ensi viikon keskiviikkona.
Otteluparin voittaja kohtaa Mestarien liigan välierissä joko Chelsean tai Porton, jotka iskevät ensimmäisen kerran yhteen huomenna keskiviikkona.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin