Valioliigasunnuntain kauhunhetkien selvittely jatkuu: Harvey Elliott leikkaukseen – Leeds valitti tuomiosta

Sunnuntain Leeds-Liverpool -ottelussa karmean näköisesti loukkaantuneen Harvey Elliottin nilkka leikataan Lontoossa tänään tiistaina.
Leeds puolestaan kertoo samaan aikaan jättäneensä valituksen tuomiosta, jolla taklauksen tehnyt Pascal Struijk ajettiin suoran punaisen kortin myötä kentältä.
Liverpoolin 3-0 -voittoon päättyneen ottelun puhuttavin ja järkyttävin hetki osui pelikellon mukaan tunnin kohdalle. Struijk riisti pallon Elliottilta keskialueella, eikä tilanteen hyvin nähnyt erotuomari Craig Pawson ollut alunperin edes tuomitsemassa siitä vaparia. Oli kuitenkin ilmiselvää, että 18-vuotias Liverpool-peluri loukkasi itseään pahasti, ja peli keskeytettiin.
Struijk ja Elliott ovat ottelun jälkeen käyneet julkisuudessa varsin hyvähenkistä keskustelua. Elliott sanoi Instagram-tilillään uskovansa, ettei Leeds-peluria olisi pitänyt ajaa tilanteen vuoksi ulos.
LUE ELLIOTTIN KOMMENTTI TÄÄLTÄ
Elliott pelasi ennen loukkaantumistaan jokaisessa Liverpoolin tämän kauden neljästä ottelusta. Laituri on saanut roppakaupalla luontaista sympatiaa osakseen tilanteen johdosta, aiemmin hankkimansa negatiivisen julkisuuden vastapainoksi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus