Pep Guardiola tietää tarpeensa, mutta jarruttaa: ”Emme maksa sataa miljoonaa”

© Kuva: Getty Images

Manchester City on tiettävästi jo pitkään hakenut tulevaa korvaajaa keskikenttänsä valtias Fernandinholle. 33-vuotiaan brasilialaisen vaikutus joukkueen pelaamiseen todistettiin jälleen viimeistään hänen edellisten poissaolojensa aikana – City hävisi Crystal Palacelle ja Leicesterille.

Kuluvan kauden alla tontille kaavailtiin muiden muassa Jorginhoa, jonka siirto Manchesteriin vaikutti pitkään valmiiksi taputellulta. Italialais-brasilialainen kuitenkin valitsi lopulta Chelsean. Vaikka tarve pelipaikalle on ilmeinen, jarruttelee Pep Guardiola puheita megaostoksista.

– Kuulin viime viikolla huhun, jonka mukaan olisimme ostamassa Wolvesin Ruben Nevesin 100 miljoonalla punnalla! Sellaista ei tule tapahtumaan. Emme maksa sataa miljoonaa puolustavasta keskikenttäpelaajasta.

City rikkoi siirtoennätyksensä kahdesti viime vuonna, kiinnittäessään Aymeric Laporten yli 63 miljoonalla eurolla tammikuussa, ja Riyad Mahrezin kesällä yli 66 miljoonan euron kaupassa. Vaikka seuran varallisuudesta ja rahankäytöstä puhutaan paljon, muistuttaa Guardiola muutamasta realiteetista.

– Nuo summat (Laporten ja Mahrezin kaupat) ovat kaukana, kaukana siitä, mitä suurin osa isoista seuroista maksaa siirroistaan. Lisäksi kahdeksan tai yhdeksän seuraa Euroopassa maksaa pelaajilleen korkeampia palkkoja kuin City.

Lähimenneisyydessä pelaajakuluja toki on ollut, vaikkei seura olekaan esimerkiksi Liverpoolin tapaan tehnyt superkalliita hankintoja.

– Käytimme paljon rahaa kausi-pari sitten, koska pelaajistomme alkoi olla ikääntynyttä. Emme mitenkään voi toimia samoin jatkuvasti.

Lähde: Sky Sports


500% talletusbonus – 10€ talletuksella 60€ pelirahaa!

  1. Avaa pelitili Nordicbetille alapuolen napista.
  2. Talleta vähintään 10 euroa.
  3. Saat pelitillesi heti 60€ pelirahaa vedonlyöntiin (maksimibonus 50€)