Kompastuiko UEFA omiin sääntöihinsä? CAS julkaisi perustelut Manchester Cityn europannan kumoamiselle
Kuva: Getty Images
Koronaviruksen ohella yksi jalkapallomaailmaa kesällä puhuttaneista aiheista on ollut Manchester Cityn europelipannan pyörtäminen.
UEFA langetti Citylle kahden vuoden pelikiellon eurokentille tutkittuaan manchesterilaisseuran rikkoneen talouden reilun pelin sääntöjä.
Urheilun kansainvälinen oikeustuomioistuin CAS kuitenkin kumosi UEFA:n antaman sanktion Cityn valitettua päätöksestä.
[readmore from=cas]
CAS:n ratkaisu aiheutti paljon keskustelua. Monet Cityn kilpailijat ilmaisivat tyytymättömyytensä päätökseen, kun taas seura koki oikeuden tapahtuneen.
Nyt CAS on julkaissut perustelunsa sille, miksi sen kolmihenkinen eurooppalaisten lakimiesten ryhmä päätti kumota UEFA:n langettaman sanktion enemmistöllä 2−1.
UEFA:n ratkaisu perustui siihen, että se tutki omistaja Sheikh Mansourin Abu Dhabi United Groupin, joka on Cityn pääomistaja, antaneen seuralle vuosina 2012 ja 2013 tukea hankintoihin vapaina lahjoituksina tietoliikenneyhtiö Etisalatin nimellä.
Tuet olivat 15 miljoonaa puntaa eli noin 16,5 miljoonaa euroa. UEFA katsoi, että näin toimimalla Manchester City kiersi talouden reilun pelin sääntöjä. UEFA:n näkemyksen mukaan UEFA:n rajan yli menneet hankinnat rahoitti siis omistaja, vaikka lahjoittajaksi oli kirjattu Etisalat.
CAS kumosi UEFA:n päätöksen vedoten siihen, että UEFA aloitti tutkimuksensa vasta vuonna 2019, jolloin kyseisistä lahjoituksista oli kulunut 6−7 vuotta. CAS perusteli, että tutkinta-aika oli umpeutunut.
CAS:n mukaan UEFA:n talouden reilun pelin sääntöjä valvovan elimen toimintakäytännöissä sanotaan, että yli viisi vuotta tehdyt tai epäillyt reilun pelin säännön rikkomukset eivät ole enää tutkittavissa.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi