Manchester United on kärsinyt kauden toisen tappionsa tämän kauden Valioliigassa. West Ham otti sunnuntain iltapäiväkamppailusta vakuuttavan 2-0-voiton, millä se nousee ainakin hetkeksi sarjataulukon neljännelle sijalle.

Manuel Pellegrinistä tuli täten historian ensimmäinen manageri, joka on onnistunut kaatamaan neljä eri Manchester Unitedin manageria. Ole Gunnar Solskjærin lisäksi chileläisluotsi on ottanut voiton sekä David Moyesista, José Mourinhosta sekä Louis van Gaalista.

Manchester Unitedin viimeisimmästä vierasvoitosta on puolestaan kulunut jo hyvä tovi. Viimeisin vierasvoitto tuli maaliskuussa PSG:tä vastaan Mestarien liigassa.

Artur Petrosyan

@arturpetrosyan
Last time Man United won a competitive match away from home was at PSG on 6 March (six defeats and three draws since then).

Ottelu Lontoon Olympiastadionilla alkoi hyvin tasaisesti, eikä maalipaikoilla erityisemmin herkuteltu. Marcus Rashford oli tuottaa isoja ongelmia West Hamin puolustukselle nopealla juoksulla Issa Diopin höntyilyn jälkeen, mutta Declan Rice ehti juuri ja juuri paikkaamaan pallon menettänyttä ranskalaistopparia.

Aaron Wan-Bissaka oli sen sijaan mies paikallaan Manchester Unitedin alakerrassa. Nuoren englantilaispuolustajan taklaukset estivät useamman West Hamin hyökkäyksen laitoja pitkin.

Juuri ennen puoliaikavihellystä maalihanat kuitenkin aukesivat. Manchester United antoi West Hamin hallita palloa, ja 44 minuutin pelin jälkeen kotijoukkueen jauhaminen tuotti tulosta.

Felipe Anderson chippasi pallon linjojen väliin juosseelle Andri Jarmolenkolle, joka otti sen nätisti haltuun ennen vasemman jalan laukausta aivan alakulmaan. Jarmolenkolle maali oli hänen toinen tämän kauden Valioliigassa.

OptaJoe

@OptaJoe
11 - Man Utd have failed to keep a clean sheet in any of their last 11 away matches in all competitions, their worst run since conceding in 14 consecutive matches between April and December 2002. Faucet.

Toisen puoliajan alussa Manchester United kävi hyvin lähellä tasoitusmaalia. Unitedin kenties pirtein hahmo, Andreas Pereira, keskitti pallon Juan Matalle, joka ei kuitenkaan onnistunut ohjaamaan palloa tyhjiin.

Manchester Unitedin ongelmat saivat jatkoa kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Marcus Rashford joutui jättämään kentän loukkaantumisen takia. Ilmeisesti nivusvamman kärsinyt United-kärki suuntasi saman tien pukukoppiin. Tilalle vaihdettiin Jesse Lingard, sillä piikissä normaalisti pelaavat Anthony Martial ja Mason Greenwood olivat kokoonpanosta sivussa loukkaantumisten takia.

68 minuutin pelin kohdalla Harry Maguirelle avautui täydellinen avopaikka tasoitusmaalille kulmapotkun jälkitilanteesta. Pallo putosi englantilaistopparille kuin hopealautaselle, mutta maailman kallein puolustaja laukoi yrityksensä suoraan päin Lukasz Fabianskia.

Seitsemän minuuttia ennen päätösvihellystä laitapuolustaja Aaron Cresswell sinetöi West Hamin voiton upealla vapaapotkumaalilla. David De Gea sai kättään hieman pallon tielle, mutta lähes millintarkasti yläkulmaan suuntautunut laukaus upposi komeasti verkon perukoille.

Valioliigakauden 2011-12 alusta lähtien De Gea on päästänyt enemmän maaleja vapaapotkuista kuin kukaan muu maalivahti.

OptaJoe

@OptaJoe
12 - Since the start of the 2011-12 season, David de Gea has conceded more Premier League goals from direct free-kicks than any other goalkeeper (12). Weakness.

Daniel James sai aikaan vielä yhden hyvän maalintekopaikan nopean spurttinsa myötä, mutta laukaus pienestä kulmasta suuntautui sivuverkkoon. West Ham voitti ottelun lopulta 2-0-lukemin.

Crystal Palace 1-1 Wolverhampton

Samaan aikaan pelatussa ottelussa Crystal Palace ja Wolverhampton jäivät 1-1-tasapeliin Selhurst Parkilla. Palace otti johdon heti toisen jakson alussa, kun Joel Wardin kova laukaus kimposi Leander Dendonckerin kautta omiin.

Wolverhamptonin Romain Saiss lensi toisen keltaisen korttinsa myötä suihkuun reilu vartti ennen päätösvihellystä, mutta siitä huolimatta vieraat pystyivät nousemaan tasoihin kamppailun lisäajalla. Diogo Jota pääsi kiinni Adama Traorén keskitykseen ja tuikkasi sen sisään juuri ennen ottelun päätöstä.

Wolverhamptonille tasapeli oli jo kauden neljäs, eikä se nouse sillä pois putoamisviivan alapuolelta. Crystal Palace majailee puolestaan ottelun jälkeen sijalla 12.