Näkökulma: Manchester United aloittanut kauden heikommin kuin kertaakaan 30 vuoteen – kaiken surkeuden alla kytee pieni toivo
Kuva: Getty Images
Manchester United ja Arsenal jakoivat maanantaina pisteet Old Traffordilla luvuin 1–1.
Ottelu osoitti kaksi asiaa.
Liverpool ja City kaukana
Ensinnäkin: Liverpool ja Manchester City kiitävät kaukana Valioliigan kärjessä. Arsenal (12 pistettä) on neljäntenä. Manchester United (9 pistettä) on kymmenentenä. BBC huusi ottelun jälkeen etusivullaan, että Unitedin kauden avaus on heikoin 30 vuoteen. United on saanut ensimmäisellä seitsemällä kierroksella alle 10 pistettä edellisen kerran kaudella 1989-90. Englannissa nostetaan vastaavia tilastoja innolla esiin. Ne kertovat jotain, mutta kertovat lopulta varsin vähän. Jos United voittaa kolme seuraavaa peliään, muuttuu tilanne täysin. Jos on tässä kohtaa tärkeä sana. Manageri Ole Gunnar Solskjærin porukka ei vakuuta. United saa tilanteita, jos pääsee hyökkäämään kohti avointa pakkaa, vastustajan ikkunoista sisään. Arsenal niitä tarjosi erityisesti toisella jaksolla, kun nosti prässiään, mutta vain Punaisten paholaisten Scott McTominay onnistui juuri ennen taukoa, kun Tykkimiesten tuore kapteeni Granit Xhaka otti päänsä pois skotlantilaisen kovan vedon tieltä.Akatemiakasvatteja kentällä
Toiseksi: McTominay tarjoaa Old Traffordille toivoa. 190-senttinen keskikenttäjärkäle on seuran oma kasvatti. Hän pelaa sydämellä. Kentällä nähtiin maanantaina myös Axel Tuanzebe, Paul Pogba, Andreas Pereira, Mason Greenwood, Jesse Lingard ja Marcus Rashford – kaikki Unitedin akatemiassa kasvaneita kavereita. Kaiken surkeuden alla muhii siis pieni toivo. United kyllä yrittää, mutta nyt ei vain riitä. Osasyy heikkouteen on pelaajapakan laatu, suoranainen raakuus. Pääsyy on, että Unitedin pelaaminen sakkaa. Solskjær on huipputasolle kevyt manageri, kun vastassa on Unai Emery, Pep Guardiolasta tai Jürgen Kloppista puhumattakaan. Solskjærin sopimus päättyy keväällä 2022. United ei voi antaa norjalaisen opetella loputtomiin. Seuran johdossa on tehtävä kova päätös. Annetaanko Solskjærin ajaa nuoret tällä kaudella sisään vai odotetaanko kokemattomalta ryhmältä pokaaleja? Solskjær siis luo pohjia. Unitedin joukkue voi vielä kehittyä. Seuran pomo Ed Woodward on epäonnistunut urheilullisella puolella. Tottenhamin Mauricio Pochettinoa tuodaan jo huhuissa kovaa vauhtia Old Traffordilla. Asiassa on vain yksi ongelma. Argentiinalainen on kehittäjä. Hän on jäänyt jo kymmenen vuotta kestäneellä valmentajaurallaan ilman pokaalin pokaalia.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille