Ole Gunnar Solskjær myöntää: Manchester Unitedin siirtoikkuna ei ole sujunut suunnitellusti
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær myöntää, ettei seuran siirtoikkuna ole sujunut suunnitellusti.
United aloittaa tänään, lauantaina, kautensa Valioliigassa kotiottelulla Crystal Palacea vastaan, mutta isäntien joukkueeseen on ilmestynyt kesän aikana vain yksi uusi pelaaja, Ajaxista 40 miljoonalla eurolla hankittu keskikenttäpelaaja Donny van de Beek.
Siirtoikkunan surkeimmin varjeltu salaisuus on, että United on Englannin maajoukkueen ja Borussia Dortmundin laitahyökkäjän Jadon Sanchon perässä, mutta saksalaisseura vaikuttaisi pitävän kiinni tähtipelaajastaan.
Dortmundin urheilutoimenjohtaja Michael Zorc ilmoitti viime kuussa, että Sancho, 20, jää täksi kaudeksi Saksaan ja sanoi päätöksen olevan ”lopullinen”. Dortmund olisi halunnut mahdollisen siirron toteutuvan ennen kuin joukkue lähti harjoitusleirilleen Sveitsiin.
Lehtitietojen mukaan Manchester United etsii parhaillaan vaihtoehtoja Sancholle ja pyrkii kaventamaan nykyjoukkuettaan luopumalla joistain pelaajista, mutta kumpikin tehtävä on osoittautunut toistaiseksi vaikeaksi.
– Välillä asiat eivät suju suunnitellusti. Elämässä ei mennä vain suoraan eteenpäin. Välillä asioita tapahtuu. Siirtoikkunaa on vielä muutama viikko jäljellä. Saamme ehkä hankittua jonkun, kommentoi Solskjær perjantaina lehdistötilaisuudessa ESPN:n mukaan.

LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin