Liverpoolin ja Man Unitedin kärkikamppailu keräsi ”satoja” valituksia värisokeilta faneilta – ”Tätä tapahtuu jatkuvasti”

Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen kärkikamppailu keräsi sunnuntai-iltana ”satoja” valituksia värisokeudesta kärsiviltä kannattajilta, ESPN uutisoi.
Iso-Britanniassa sijaitsevan Colour Blind Awarness -organisaation mukaan värisokeat kannattajat eivät pystyneet seuraamaan peliä kunnolla, koska Manchester Unitedin harmaanvihreisiin pukeutuneita pelaajia oli mahdoton erottaa punanuttuisista Liverpool-tähdistä Anfieldin kirkkaan vihreältä nurmelta.
Organisaation toimitusjohtaja Kathryn Albany-Wardin mukaan kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun värisokeiden fanien on ollut hankala erottaa valioliigajoukkueita toisistaan niiden peliasujen takia.
– Tätä tapahtuu jatkuvasti. Meillä on ollut huono vuosi. Saimme valituksia Southampton vastaan Sheffield United -ottelusta ja nyt Liverpool vastaan Manchester United -ottelusta. Näitä on tullut kuormittain, Albany-Ward kertoi ESPN:lle.
– Sunnuntaina saimme enemmän valituksia peliasuista kuin koskaan aiemmin. Niitä tuli satoja. Käytimme koko maanantaiaamun niiden keräämiseen. Se on todella yleinen ja iso ongelma, sillä yksi kahdestatoista ihmisestä kärsii siitä.
[readmore from=Liverpool]
ESPN:n mukaan Valioliiga käyttää erillistä tietokoneohjelmaa varmistaakseen, että kaikkien otteluiden joukkueet erottuvat kentällä toisistaan. Manchester Unitedia huomautettiin mahdollisesta ongelmasta tiettävästi 10 päivää ennen sunnuntain peliä, mutta Valioliiga pyysi sitä vaihtamaan vain vihreät sukat valkoisiin sukkiin.
– Valioliiga reagoi. Se huomauttaa seuroja etukäteen, kun peliasut saattavat sekoittua keskenään. Tiedän sen, koska olin heihin juuri yhteydessä. Valioliiga kertoi Unitedille tästä ongelmasta, mutta heidän ratkaisunsa (pelkkien sukkien vaihtaminen) ei ollut riittävä, Albany-Ward jatkoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arsenalin siirtokohdetta odottaa kurinpitotoimet: ”Kukaan pelaaja ei ole seuraa tärkeämpi”
- Manchester Unitedille karmaiseva takaisku harjoituskauden alkuun
- Chelsea kauppasi keskikenttäpelaajan Ranskaan
- Arsenalin himoitsemalta Viktor Gyökeresiltä uhmakasta puhetta: ”Se olisi hieno kosto”
- Englannin maajoukkuepelaajan siirto Tottenhamiin vaarassa – Valioliiga-seura harkitsee oikeustoimia
- Liverpool kunnioittaa Diogo Jotaa ainutlaatuisella eleellä
- Newcastle teki yli 60 miljoonan euron hankinnan – myös Manchester Unitedille rahaa kassaan
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen

- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen