Valioliigamanagerille laulettiin ”saat potkut aamulla” – tilanne entistä tukalampi: ”Ihmiset haistavat veren”
Kuva: Getty Images
Kovan paineen alla oleva Southamptonin manageri Mark Hughes vannoo, ettei kritiikki hetkauta häntä.
Saintsin tilanne synkkeni entisestään sarjataulukon tyvipäässä, kun Fulham nappasi kotonaan 3–2-voiton. Joukkue oli lauantain ottelujen jälkeen 17:ntenä, vain pisteen putoamisviivan yläpuolella.
Osa Southamptonin faneista lauloi Craven Cottagella ”Saat potkut aamulla”. Jotkut puolestaan huusivat ”Et tiedä mitä olet tekemässä”, kun Hughes vaihtoi Stuart Armstrongin pois kentältä.
Southampton ei ole voittanut Valioliigassa otteluakaan sitten syyskuun 1. päivän.
– Aina on kysymyksiä, aina on meteliä. Ihmisillä on aina tilaisuus kyseenalaistaa sinun asemasi tai työsi, kommentoi Hughes.
– Se on hyväksyttävä. Jos tulokset eivät ole sellaisia, joita niiden halutaan olevan, ihmiset turhautuvat. Ajoittain se on hieman epäreilua, koska joskus ihmiset haistavat veren ja lähtevät sen perään, jahtaavat sitä ja maalaavat tilanteen eri valoon kuin se todellisuudessa on.
– Se ei häiritse minua. Olen käynyt tällaisia jaksoja läpi aikaisemmin. On vain jatkettava eteenpäin ja tehtävä työt parhaalla mahdollisella tavalla.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta

- Arsenal rokotti Pickfordin jättimokasta – 16-vuotiaalle Dowmanille ensimmäinen maali
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Pep Guardiola: Mestaruustaistelu ohi, jos Manchester City menettää pisteitä
- Arsenal ja Declan Rice neuvottelevat uudesta diilistä – palkka nousemassa
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto