Mauricio Pochettino ei suinkaan rajaa ulos mahdollisuutta siirtyä Newcastlen ohjaksiin – sanoo ettei tiedä, ketkä ovat Valioliigan ”kuusi suurta”

Tottenhamista potkut marraskuussa saaneen manageri Mauricio Pochettinon seuraavaa siirtoa odotetaan mielenkiinnolla. Spursin ensi kertaa lähelle pokaalin voittamista nostanut argentiinalainen on yhdistetty viime aikoina toistuvasti Newcastleen.
Saudi-arabialaisen rahan tuloa odottava Magpies saattaa hyvinkin olla 48-vuotiaan valmentajan uusi osoite. Aika, jonka kuluessa Tottenham olisi ollut oikeutettu korvauksiin Pochettinon siirtyessä toisen seuran valmentajaksi, on nyt kulunut. Sky Sports tiedusteli, onko tämä itse taas valmis tositoimiin.
– Olin valmis jo aiemmin. Jalkapallossa tärkeintä on osata ottaa uudet askeleet nopeasti, pystyä sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin.
Lähtö lontoolaisseuran peräsimestä tapahtui nopeasti, ja aiheutti arpia jotka eivät vielä ole ummessa.
– Totta kai on tuskallista jättää seura, jonka eteen on tehnyt hyvää työtä viisi ja puoli vuotta, ja jonka tavoitteiden ja kehityksen edestä on antanut kaikkensa.
Yhä edelleen varsin omintakeista englantia puhuva Pochettino käyttää vastauksissaan jatkuvasti muotoa ”me”, vaikka haastattelija puhuu nimenomaan hänelle yksittäisenä henkilönä. Oletettavasti hän viittaa omaan valmennustiimiinsä.
– Meidän kehomme ja mielemme ovat täynnä energiaa. Olemme valmiita tarjoutumaan uuteen projektiin, kaikella tietotaidollamme, ja näyttämään intohimomme.
Koskeeko mainittu valmius siis mahdollisesti myös seuraa niin sanottujen kuuden suuren ulkopuolelta? Tässä kohtaa Pochettino heittäytyy suurpiirteiseksi, ja väittää ettei täysin ymmärrä kysymystä.
– Kysymys kuuluu, ketkä ovat ne kuusi suurta? Ne vaihtelevat jatkuvasti. Tottenham ei ole (sarjataulukossa tällä hetkellä) kuuden kärjessä, eikä Arsenal. Kaikki seurat tekevät kovaa työtä, ja sijoittavat siihen paljon rahaa. Ei voi aliarvioida ketään.
Kysyttäessä edelleen Newcastlesta, ja siitä mitkä ovat valmentajan tulevaisuuden suhteen avaintekijöitä, tämä täsmentää.
– Minun on toimittava niinkuin valmentaisin ensimmäistä päivää. On kaksi ensiarvoisen tärkeää seikkaa, jotka on huomioitava. Ensinnäkin yleisö, kannattajat jotka ovat joukkueen takana. Se on voimavara, joka pitää yhtiöitä hengissä. Toinen asia on seuran ajatusmaailma.
– Jokaisella seuralla ja yrityksellä on oma kulttuurinsa, omat toimintatapansa, ja filosofiansa. Kaikilla on erilaiset näkemykset menestyksestä. Yhdessä seurassa on voitettava Mestarien liiga tai Valioiiga, jotta se lasketaan menestykseksi. Toisessa seurassa taas liigan kärkipään sijoituksista haastaminen on sitä.
Pochettino on toiminut päävalmentajana nyt kolmessa seurassa. Jaksot Espanyolissa (2009-2012), Southamptonissa (2013-2014), ja Tottenhamissa (2014-2019) ovat nostaneet hänen profiiliaan, mutta merkittävät voitot loistavat yhä poissaolollaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa