Valioliigapelaajistoon uusi kansalaisuus – Huuhkajien luottomiehen pelikaverilla tällä kaudella enemmän Mestarien liiga -maaleja kuin Messillä ja Ronaldolla

Valioliigassa on pelannut pelaajia kymmenistä ja taas kymmenistä maista, mutta ei vielä koskaan Afrikan kuudenneksi väkirikkaimmasta (ja maailman 25. suurimmasta) maasta Tansaniasta. Nyt tuo tulee muuttumaan, sillä Aston Villa on tehnyt 4,5-vuotisen sopimuksen tansanialaishyökkääjä Mbwana Samattan kanssa.
Mbwana Samatta siirtyy Aston Villaan belgialaisesta Genkistä, jossa hän on pelannut viime vuodet muun muassa Huuhkajien laitapakki Jere Urosen kanssa. Uronen ja Samatta siirtyivät Genkiin käytännössä samoihin aikoihin tammikuussa 2016.
27-vuotias Samatta on tehnyt tällä kaudella Genkille kymmenen maalia, joista yksi syntyi Anfieldilla Liverpoolin verkkoon. Kaikkiaan tansanialainen teki tällä kaudella Mestarien liigassa kolme maalia – yhden enemmän kuin vaikkapa Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon tämänhetkinen saldo näyttää.
Now he's the Premier League's first Tanzanian player.
– Olen todella iloinen, että onnistuimme hankkimaan Mbwanan. Hän on tehnyt maaleja koko uransa ajan, ja odotan innolla hänen kanssaan työskentelyä, Aston Villan manageri Dean Smith totesi.
Samatta voitti kaudella 2018-2019 Belgian pääsarjan maalikuninkuuden. Tansanian A-maajoukkueessa hän on tehnyt 20 maalia 56 ottelussa. Ennen Eurooppaan siirtymistään neljä vuotta sitten Samatta edusti viiden vuoden ajan kongolaista TP Mazembea, jonka riveissä hän voitti muun muassa Afrikan Mestarien liigan.
– Tämä on urallani valtavan suuri askel, ja sitä se on myös koko Tansanian kansalle, toisella etunimellään ”Ally” usein puhuteltu Samatta myhäilee.
– Kaikki ovat odottaneet, että joku tansanialainen pelaisi joskus Valioliigassa, ja tässä minä nyt olen. Olen todella onnellinen.
Suuresta väestömäärästään huolimatta Tansania ei ole erityisen merkittävä jalkapallomaa. Tansania ei ole pelannut koskaan MM-kisoissa, ja Afrikan mestaruusturnauksessa se pelasi vuonna 2019 vasta toisen kerran historiansa aikana. Tansania hävisi kisoissa kaikki kolme alkulohkon otteluaan.
#KaribuSamatta
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Belgian maajoukkuepelaaja siirtyy Brightoniin
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan