Arvostettu ennustesivusto povaa: Nämä kolme Valioliigan jättiläistä jäämässä ulos ensi kauden Mestarien liigasta

Kuva: Getty Images
Valioliigan 26. ottelukierros on yhtä ottelua vaille valmis. Evertonilla on tilaisuus nousta sarjataulukossa tasapisteisiin Liverpoolin kanssa, kun se on kohtaa maanantai-iltana Southamptonin Goodison Parkilla.
Ottelun alla arvostettu ennustesivusto FiveThirtyEight on arvioinut monimutkaisen systeeminsä avulla kaikki loppukauden tulokset ja laittanut joukkueet järjestykseen sen mukaan, mitkä niistä sijoittuvat todennäköisimmin Valioliigan kärkikvartettiin kauden päätteeksi.
Arviota muunnellaan jokaisen ottelun jälkeen, ja kun kautta on tässä vaiheessa jäljellä enää 12 täyttä kierrosta, on hyvä aika vilkaista, mitkä neljä joukkuetta selviävät todennäköisimmin ensi kauden Mestarien liigaan Valioliigan kautta.
Ylivoimaisesti todennäköisin neljän parhaan joukkoon sijoittuva joukkue on luonnollisesti sarjakärki Manchester City, joka johtaa Valioliigaa peräti 12 pisteen erolla kakkosena olevaan Manchester Unitediin.
Ole Gunnar Solskjærin miehistö on kuitenkin paikallisvastustajansa tavoin yli 80 prosentin varmuudella TOP4:n joukossa, kun kausi päättyy toukokuun lopulla. Sen jälkeen todennäköisyysprosentit huippujoukkueiden kohdalla putoavat kuitenkin merkittävästi.
Liverpoolin sijoittuminen TOP4:n joukkoon on haastavasta alkuvuodesta huolimatta jopa 61-prosenttisen varmaa, kun taas Leicesterin ja Chelsean alle 50%. Kauden suurimpiin yllättäjiin lukeutuva West Ham on tällä hetkellä neljäntenä, mutta David Moyesin ryhmän Mestarien liiga -unelmaan luotetaan toistaiseksi vain 26-prosenttisesti.
Pohjois-Lontoon suurseurat Tottenham ja Arsenal eivät sen sijaan näytä lainkaan todennäköisiltä TOP4-joukkueilta tällä hetkellä, sillä kummankin prosenttiluku on alle 15%.
FiveThirtyEight-sivuston ennuste perustuu kehittyneisiin tilastoihin, kuten xG-malleihin sekä sivuston omaan SPI-rankingiin, jossa tutkitaan muun muassa joukkueiden markkina-arvoja, viime kautta sekä maaliodottamaa. Voit tutustua ennusteeseen tarkemmin tästä (englanniksi).
Todennäköisyydet Valioliigan TOP4-sijoitukselle
- Man City, >99%
- Man United, 85%
- Liverpool, 61%
- Leicester, 48%
- Chelsea, 46%
- West Ham, 26%
- Tottenham, 14%
- Aston Villa, 8%
- Everton, 7%
- Arsenal, 5%
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Virallista: Nottingham Forestin uusi päävalmentaja selvillä – tuttu mies palaa Valioliigaan
- Athletic: Fulham haluaa tehdä jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa – herätti Nottingham Forestin kiinnostuksen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Paljastus! Jürgen Klopp hylkäsi Manchester Unitedin tarjouksen
- ”Sitä parhaat managerit tekevät” – Ruben Amorim saa ylistystä omiltaan
- Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
- West Hamin rämpiminen jatkuu – hävisi taas kotonaan
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Jamie Carragher: Liverpool ei taistele mestaruudesta nykyisellä puolustuspelaamisellaan
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen
- Jurgen Klopp ei sulje pois paluuta Liverpooliin: ”Teoriassa mahdollista”