MM-karsintojen järjettömästä otteluohjelmasta aiheutumassa haittaa Valioliiga-seuroille – Liverpool lähes varma kärsijä

Euroopassa MM-karsinnat saatiin lokakuun osalta pakettiin jo tiistaina, mutta Etelä-Amerikassa pelataan vielä perjantain vastaisena yönä.
Kentällä nähdään tuolloin lukuisia valioliigapelaajia, joista monella olisi heti lauantaina edessään ottelu seurajoukkueessa. Perjantaina kello 3:30 Suomen aikaa alkava Brasilia-Uruguay aiheuttanee eniten haittaa Valioliiga-seuroille.
Brasilian maajoukkueryhmässä on mukana peräti yhdeksän pelaajaa Valioliigasta. Liverpoolin Alisson ja Fabinho ovat pelanneet maaottelutauon aikana jo kahdesti täydet minuutit. Jos kaksikko nähdään kentällä myös Uruguayta vastaan, on heidän pelaaminen lauantain Watford-ottelussa likipitäen mahdottomuus.
Watford-Liverpool -ottelu alkaa lauantaina jo kello 14:30, joten otteluiden välissä on ainoastaan 33 tuntia aikaa [Brasilia-ottelun oletetusta päättymisajasta, 5:30, laskettuna]. Palautumisaika jo itsessään on niin lyhyt, että pelaaminen olisi riski. Siihen kun lasketaan vielä mukaan matkustusaika sekä viiden tunnin aikaero, voidaan todeta, että Alisson ja Fabinho ovat kaiken järjen mukaan sivussa Vicarage Roadilla pelattavasta ottelusta.
LUE MYÖS: Jürgen Kloppilta hyviä uutisia Liverpool-kannattajille – avainpelaajalta ei niinkään
Liverpool tuskin on ainut kärsijä. Manchester City, Manchester United, Aston Villa ja Leeds, jotka pelaavat niin ikään lauantaina, ovat samasta syystä vaarassa menettää avainpelaajiaan viikonlopun kierrokselta.
Cityltä potentiaaliset poissaolijat ovat Ederson ja Gabriel Jesus, Unitedilta Fred ja Edinson Cavani, Chelsealta Thiago Silva, Aston Villalta Emiliano Martínez ja Douglas Luiz sekä Leedsiltä Raphinha.
Selvennykseksi todettakoon, että pelaajat, jotka seuraavat tulevan yön MM-karsintaottelun vaihtopenkin puolelta tai pelaavat ”jämäminuutit”, saattavat hyvinkin pelata viikonloppuna seurajoukkueissaan. Niitä pelaajia, jotka pelaavat täydet minuutit tai lähellekään sitä, sen sijaan tuskin nähdään tositoimissa.
Etelä-Amerikan MM-karsintaotteluiden sekä Valioliigan lauantaiotteluiden aikataulu:
14.10. Bolivia-Paraguay 23:00
15.10. Kolumbia-Ecuador 0:00
15.10. Argentiina-Peru 2:30
15.10. Chile-Venezuela 3:00
15.10. Brasilia-Uruguay 3:30
16.10. Watford-Liverpool 14:30
16.10. Aston Villa-Wolves 17:00
16.10. Leicester-Manchester United 17:00
16.10. Manchester City-Burnley 17:00
16.10. Norwich-Brighton 17:00
16.10. Southampton-Leeds 17:00
16.10. Brentford-Chelsea 19:30
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Everton-manageri selitti kummastuttanutta ratkaisuaan
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Ruben Amorim vertauksesta Pep Guardiolan Cityyn: ”Täysi vitsi”
- Enzo Maresca tyrmäsi väitteet Mestarien liigan vaikutuksesta konttaukseen