Liverpoolin Mohamed Salah ennakoi tulevaa huippukamppailua ja mestaruustaistelua: ”On liian aikaista edes puhua mestaruudesta”

Liverpool ja Manchester City kohtaavat sunnuntaina Valioliigan huippukamppailussa. Joukkueiden ero sarjataulukossa on kuusi pistettä Liverpoolin hyväksi, joten ero on mahdollista kasvattaa jo yhdeksään pisteeseen sunnuntaina.
Liverpoolin hyökkääjän Mohamed Salahin mielestä on kuitenkin vielä liian aikaista edes keskustella mestaruustaistelusta.
– Mestaruustaistelusta puhuttiin viime joulukuussa, että se olisi ohi, kun johdimme kuudella tai seitsemällä pisteellä. Se ei ollut ohi, se voi muuttua kolmessa ottelussa, Salah kertoi Sky Sportsille.
– Vaikka voittaisimme sunnuntaina, on matka mestaruuteen vielä pitkä. Nyt on vasta marraskuu, joten on liian aikaista edes puhua mestaruudesta, Salah jatkoi.
Egyptiläinen on iskenyt tämän kauden Valioliigassa viisi maalia. Otteluita hän on pelannut kymmenen. Viime kaudella maaleja syntyi 22, joten tahti ei ole ollut aivan edellisen kauden veroinen.
– Ollakseni rehellinen, minua ei kiinnosta, mitä muut odottavat minulta. Se voisi tuoda lisää paineita, ja vaikuttaa otteisiini kentällä. Niin kauan, kun teen maaleja ja joukkue voittaa, olen tyytyväinen, Salah päätti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- West Ham hylkäsi Tottenhamin tarjouksen tähtipelaajastaan
- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin
- Lehti: Cristiano Ronaldon poissaoloon Diogo Jotan hautajaisista henkilökohtainen syy – sisko raivostui kritiikistä
- Arsenalin uusi hankinta olisi voinut valita myös Real Madridin: ”Urani suurin hetki”
- Chelsea asetti hintalapun Arsenalille laitapelaajastaan
- Romano: Arsenal lähellä odotettua tähtihankintaa – lähes 100 maalia kahteen kauteen
- Manchester United vahvisti uuden pelaajahankinnan
- Arsenal värväsi Espanjan maajoukkuepelaajan isolla summalla
- Chelsea jysäytti seuraavan suurhankintansa – laituri siirtymässä Arsenaliin?
- Liverpoolin pelaajilta kaunis ele Diogo Jotan hautajaisissa – Cristiano Ronaldo ei saapunut paikalle