Newcastle selätti tehottoman West Hamin – Steve Brucen kesähankinnat saman tien maalinteossa
Kuva: Getty Images
Newcastle voitti lauantain viimeisessä Valioliiga-ottelussa West Hamin luvuin 2-0 Lontoon Olympiastadionilla.
Myöhäisillan kamppailun kirkkaimmiksi tähdiksi nousivat vierasjoukkueen debytantit Callum Wilson ja Jeff Hendrick, jotka onnistuivat kumpikin kertaalleen maalinteossa.
Newcastlelle voitto valioliigakauden avausottelusta oli sen ensimmäinen kahdeksaan vuoteen. West Ham ei sen sijaan ole onnistunut voittamaan kauden avauspeliään sitten syksyn 2015.
Kumpikin joukkue kävi ensimmäisen vartin sisällä lähellä maalintekoa. Callum Wilsonin yritys jäi ensin sivuverkkoon, jonka jälkeen West Ham -puolustaja Angelo Ogbonna puski voimalla ylärimaan.
Puolen tunnin pelin kohdalla kumpikin joukkue pääsi taas useille lupaaville maalintekopaikoille, mutta viimeistelyt eivät osuneet vieläkään kohdilleen. Michail Antonion laukaus suuntautui ensin Karl Darlowin käsiin, jonka jälkeen Tomas Soucek puski pallon hieman ohi takatolpasta.
LUE MYÖS: Uskomaton ottelu! Mohamed Salah kuritti Leedsiä historiallisella hattutempulla – Liverpoolin puolustus petti pahemman kerran
Seuraavaksi oli jälleen Newcastlen vuoro hyökätä. Jonjo Shelvey laukoi ensiksi sivuverkkoon Wilsonin tarjoilusta, jonka jälkeen Andy Carrollin yritys suuntautui kimmokkeen kautta yli maalin. Pablo Fornalsin laukaus kentän toisessa päässä pamahti taas hetkeä myöhemmin ylärimaan.
Toisella puoliajalla tilanne tulostaululla muuttui viimein, kun Wilson kruunasi debyyttinsä ottelun avausosumalla. Burnleysta saapunut Jeff Hendrick jatkoi Javier Manquillon keskityksen maalin suulle, mistä Wilson tuikkasi sen ahneesti sisään Lukasz Fabianskin huitoessa tyhjää.
LUE MYÖS: Arsenal avasi kautensa vakuuttavalla voitolla – debytanteilta vahva ottelu
Wilson on tehnyt nyt kahdeksan maalia hänen viimeisessä yhdeksässä ottelussaan West Hamia vastaan – vähintään kolme osumaa enemmän kuin mitään muuta joukkuetta vastaan.
Callum Wilson has now scored eight goals against West Ham in the Premier League, at least three more than against any other team.
He opens his Magpies account against the Hammers.
He opens his Magpies account against the Hammers.
LUE MYÖS:
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
