Man United -luotsi suivaantui ulosajosta: ”Täysi vitsi”

Manchester United onnistui voittamaan paikallisvastustaja Cityn Etihad Stadiumilla Liigacupin välierien toisessa osassa maalein 1-0. Voitto ei kuitenkaan finaalipaikkaan riittänyt, sillä City eteni loppuotteluun yhteismaalein 3-2. Se kohtaa Wembleylla 1.3. Aston Villan.
Ottelun ainoan maalin teki Nemanja Matic, joka ei kuitenkaan saanut pelata kentällä täyttä aikaa. Matic sai 51. minuutilla ensimmäisen ja 76. minuutilla toisen, punaiseen korttiin johtaneen varoituksensa. Alivoima tyssäsi Unitedin takaa-ajon (yhteismaaleissa), mutta Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær ei ollut ulosajon oikeutuksesta alkuunkaan samaa mieltä.
– Täällä on vaikeaa tehdä maaleja 11 pelaajalla, saati sitten kymmenellä. Se ei ollut ikinä ulosajon arvoinen rike. Minulle ratkaisu oli täysi vitsi, Solskjær puuskahti Sky Sportsin haastattelussa.
– On ironista, että hän sai varoituksen ensimmäisellä rikkeellään, ja sai melkein varoituksen toisella rikkeellään, joka ei edes ollut rike.
– Jep, viimeinen oli varoituksen arvoinen, mutta punainen? Ei lähelläkään. Kuinka monta kertaa Dan Jamesia rikottiin? Entä ensi jaksolla Jesse Lingardia?
Solskjærin kritiikki tuomari Andre Marrineria kohtaan on hieman oudoksuttavaa, sillä molemmat joukkueet rikkoivat tasan yhtä monta kertaa. Sky Sportsin mukaan Jamesia rikottiin kerran ja Lingardia kolmesti. Kommenttien perusteella jää helposti myös miettimään, unohtiko Solskjær kahdesta keltaisesta seuraavan punaisen.
– Pojat antoivat aivan kaikkensa, ja olen uskomattoman ylpeä. Olemme voittaneet täällä kahdesti lyhyen ajan sisällä, manageri vielä kehui.
[readmore from=Manchester-United]
Pelin jälkeen Sky Sportsin studiossa pohdittiin, miksi Unitedin lisäajan vapaapotkua aivan rankkarialueen reunalta asettui ampumaan Fred eikä Juan Mata. Solskjær perusteli ratkaisua näin:
– Juan kertoi minulle, että Fred oli uskomaton vapareissa eilisissä harjoituksissa. Hän upotti kuusi tai seitsemän putkeen.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin