Löytyykö Jürgen Kloppin seuraaja jo Liverpoolista? – ”Hänen ideansa oli tarkoitettu korkeammalle tasolle”
Kuva: Getty Images
Liverpoolilla on tällä hetkellä syytäkin juhlia. Punapaidat palasivat Englannin pääsarjamestariksi 30 vuoden tauon jälkeen, ja manageri Jürgen Klopp on johdattanut joukkueensa myös Euroopan eliittiin.
Menestystekijöiden keskiöön on ansaitusti nostettu juuri saksalaisvalmentaja Klopp, joka on luotsannut Liverpoolia lokakuusta 2015 lähtien. Viime joulukuussa Liverpool lätkäisi Kloppin käteen jatkosopimuksen, joka ulottuu kesään 2024 saakka. Britteinsaarilla on jopa spekuloitu, voiko Klopp tehdä Liverpoolista Sir Alex Fergusonin Manchester Unitedin kaltaisen dynastiajoukkueen, joka hallitsee Valioliigaa vuodesta toiseen.
Kukaan Liverpoolissa ei halua tällä hetkellä ajatella sitä, että Klopp jättäisi seuran, mutta sekin päivä on väistämättä edessä – vaikkei välttämättä lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä on vaikea edes ajatella Liverpoolia jonkun toisen komennossa. Yhtenä potentiaalisena seuraajana on pidetty seuralegenda Steven Gerrardia, joka valmentaa parhaillaan skottijätti Rangersia.
Mutta voisiko vastaus löytyä jo valmiiksi Liverpoolin palkkalistalta, Kloppin rinnalta? Muslu Nalbantoğlu uskoo, että Kloppin apuvalmentaja Pepijn Lijnders on valmis ottamaan tehtävän vastaan Kloppin siirtyessä sivuun.
Hollantilainen Lijnders, 37, valmensi Liverpoolin alle 18-vuotiaiden joukkuetta ja toimi lyhyesti edustusjoukkueen apuvalmentajana jo ennen kuin Klopp saapui seuraan. Hän jatkoi Kloppin apulaisena tammikuuhun 2018 asti, kunnes sai tarjouksen lähteä kotimaansa toiseksi korkeimmalle sarjatasolle NEC Nijmegenin päävalmentajaksi.
Lijnders ehti johdattaa NECin 22 otteluun, mutta palasi puolen vuoden rupeaman jälkeen takaisin Kloppin apuvalmentajaksi. Sittemmin Liverpool on juhlinut Mestarien liigan, seurajoukkueiden MM-turnauksen ja Valioliigan voittoa.

LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”