Miksi Phil Foden ei loista Englannin paidassa samalla tavalla kuin Manchester Cityssä? Näin Wayne Rooney kommentoi

Englannin maajoukkueen ja Manchester Unitedin kaikkien aikojen maalintekijä Wayne Rooney sanoo, että Phil Foden ei saa itsestään kaikkea irti Kolmen leijonan riveissä, koska hän on tottunut pelaamaan seurajoukkueessa niin eri tavalla.
Foden, 21, sai kutsun Englannin EM-kisajoukkueeseen pelattuaan upean kauden Manchester Cityssä operoiden keskikentän ja hyökkäyksen eri tonteilla. Hän esiintyi kaikkiaan 50 ottelussa tehden niissä yhteensä 16 maalia ja syöttäen 10. Kauden päätteeksi Foden valittiin kauden parhaaksi nuoreksi pelaajaksi niin Valioliigan kuin PFA:n toimesta.
[readmore from=Englanti]
Hän on päässyt Englannin avaukseen joukkueen kummassakin EM-kisaottelussa, mutta näytöt ovat toistaiseksi jääneet vaisuiksi. Rooneyn mielestä Foden kärsii maajoukkueessa siitä, että hän on koko tähänastisen ammattilaisuransa pelannut vain Pep Guardiolan luotsaamassa Cityssä, jonka pelityyli eroaa merkittävästi Englannin maajoukkueesta.
– Minä rakastan Fodenia, mutta on ymmärrettävä, että hänestä on yli neljän vuoden ajan muovattu Cityn pelaajaa, kommentoi Rooney The Timesille.
– Pep Guardiola ei päästänyt häntä lainalle tai kokemaan toisentyylistä jalkapalloa. Hän on pelannut koko aikuisikänsä Guardiolan ja Cityn tavalla.
– Hänen on vaikea tuosta vain muuttaa sitä tapaa, jolla hän on pelannut 16-vuotiaasta asti. City pelaa viimeisellä hyökkäyskolmanneksella ja pitää palloa siellä. Foden ei ole pallon kuljettaja, vaan pelaaja, joka antaa kivoja pikkusyöttöjä ja liikkuu tiloihin.
– Cityssä häntä ympäröivien pelaajien liikkeet mahdollistavat sen. City pelaa nopeita viiden jaardin syöttöjä enne pientä liikettä – ei isoa – ja se antaa Fodenille vapauden nousta ja liikkua tiloihin ja pelata ajoittan ysi- ja kymppipaikalla tai muualla.
– Englannin paidassa hän taas on hieman eristettynä laidalle ja kun hän saa pallon, sen liikuttelu on hidasta, eikä hänen ympärillään tapahdu juurikaan. Se tarkoittaa sitä, että hänen on kuljetettava. Ja jos pelataan sillä tavalla, niin laitapelaajilta vaaditaan kuljettamista. Miksi sitten ei peluuteta Jack Grealishia tai Jadon Sanchoa, jotka ovat kaksi parhainta pelaajaa siinä?
Englanti kohtaa tiistaina lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Tšekin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla